Yksityisetsivä ja vanhan tavaran kauppias Valo Kurjesta kertovan sarjan kolmas osa on paksumpi kuin sarjan aiemmat osat, ja samalla rakenteeltaan vähän erilainen. Tällä kertaa tutkittava tapaus ei tule Valon luo, vaan Valo menee sen luo lähtiessään kesäksi maalle kumppaninsa kanssa. Mitään tapausta ei oikeastaan edes ole, ennen kuin Valo alkaa kysellä vanhasta kuolemantapauksesta.
Aiemmissa kirjoissa on ollut häivähdyksiä Agatha Christien neiti Marple -tyyppisestä hiljaisesta pohdinnasta, jonka seurauksena rikokset selviävät kuin itsestään. Tässä kirjassa on aiempia rauhallisempi tempo ja marplemaisuus tulee entistä paremmin esille. Valo kulkee, juttelee ja kuuntelee ja lenkkeillessään selvittelee ajatusvyyhtejään. Jossain vaiheessa (yleensä viimeisillä sivuilla) hän vain tietää, kuka teki mitäkin.
Valo saa rikokset selvitettyä, mutta omaan elämään liittyvät ajatukset tuntuvat olevan solmussa. Valolla taitaa olla tässä kirjassa kevätmasennus. Hän on kovin alakuloinen ja innoton. Ymmärrän kyllä Valoa. Hänen seurustelukumppaninsa vaikuttaa niin pirteältä ja sosiaaliselta, etten itsekään jaksaisi sellaista. Saapi nähdä, kauanko suhde jatkuu.
Vähän lukiessa mietitytti myös, miten Valo kustantaa elämisensä. Putiikki on kiinni suuren osan viikosta, kun Valo viihtyy maalla kumppaninsa kanssa. Tavara ei liiku, mutta liiketilan kustannuksia luulisi kuitenkin tulevan. Kirjassa on tosiaan niin verkkainen tempo, että tällaisia ehtii miettiä.
Valon tuottoisin sivubisnes taitaa olla venäläisten henkivartijahommat. Tämänkertainenkin henkivartijakeikka jää vähän irralliseksi muusta sisällöstä, eikä sen funktio auennut minulle, paitsi jos sen on tarkoitus tuoda juoneen syvyyttä. Kieltämättä se tuo Valon persoonaan moniulotteisuutta, kun vanhan tavaran kauppiaasta on moneksi.
Verkkaisuutta tuonee myös ajankuva 1990-luvulta, kun kännykät ja tietokoneet vasta tekevät tuloaan. Ketään ei saa kiinni samantien ja tietojen etsiminen arkistoista on työlästä. Ihmiset juttelevat toistensa kanssa kasvokkain.
Valo on mielenkiintoinen persoona, joka kannattelee kirjaa alusta loppuun saakka. Tahtomattaan Valo on myös hauska, kun hän tuhahtelee itsekseen sarkastisia kannanottojaan.
Jään innolla odottamaan seuraavaa osaa Valo Kurjen elämästä ja teoista. Oli pakko lukea tämä heti edellisen perään, kun se minulla kerran sattuu olemaan. Valo Kurki koukuttaa.
Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantajalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti