Tutkailinpa ensin, mitä olen pitänyt aiemmista Mackintoshin kirjoista (Annoin sinun mennä, Minä näen sinut, Anna minun olla, Lopun jälkeen). Kovin olen ollut ristiriitaista mieltä. Kaikissa tuntuu olleen vähän hyvää ja vähän huonoa. Mackintosh kirjoittaa sujuvasti, mutta juoni ei aina kanna perille asti.
En pidä panttivankidraamoista. Ne etenevät aina saman kaavan mukaan, ja kiihkeiden vaiheiden jälkeen kaikki keskeiset henkilöt ylittävät itsensä ja selviävät hengissä. Olisipa virkistävää lukea joskus panttivankidraama, jossa mikään ei mene putkeen ja kaikille käy köpelösti. Olisi ainakin yllättävä loppu.
Kirjan päähenkilöitä ovat poliisi Adam, hänen lentoemäntävaimonsa Mina ja pariskunnan viisivuotias adoptiotytär Sophia. Kun kirjassa on näinkin yllättävät henkilöt, niin lukija voikin jo arvata, miten tapahtumat etenevät.
Mackintosh on taitava kynänkäyttäjä, ja kirja etenee nopeasti. Silti panttivankidraama on välillä suorastaan puuduttavaa. Lentokonekaappaukset on niin nähty. Kirjan lopussa tapahtuu sentään pari paljastusta, joista toinen on ilmeinen, toinen kekseliäämpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti