keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Soili Pohjalainen: Valuvika

Luin Valuvian yhdellä istumalla. Kirja oli ohut ja kulki kepeästi.

Maria lähtee Itä-Suomeen tarkistamaan, miten Arttu-ukki jakselee. Samalla Maria muistelee menneitä ja tutustuu uudelleen ukkiinsa. Ukki on tietenkin aikamoinen persoona, kuten susirajalla asuvat vanhat ukot tapaavat kirjallisuudessa olla. Ukin hahmossa on ehkä tapailtu Mielensäpahoittajan tapaista elämää nähnyttä totuuksien laukojaa. Siinä ei ole kuitenkaan onnistuttu.

Kirja jäi ohuudessaan aika pintaraapaisuksi Marian ja ukin elämästä. Maria halveksii nössöä miestään ajatuksissaan, mutta ei näytä sitä käytännössä. Maria ei myöskään tunnu haluavan tehdä elämälleen mitään, vaikka ei olekaan siihen tyytyväinen. Kirjan loppu oli kovin lattea. Olisin toivonut siihen jonkinlaista käännekohtaa henkilöiden elämässä. Asiat jäivät vaivaavalla tavalla levälleen.



tiistai 30. heinäkuuta 2019

Rake Tähtinen: Synnin palkka

Luin vaihteeksi takuuvarmasti hyvän kirjan. Rake Tähtinen ei taaskaan pettänyt. Harmi, että olen nyt lukenut koko komisario Petri Petäjämäestä kertovan Petäjämäki-sarjan. Toivottavasti uusia osia tulee vielä!

Tällä kertaa tapahtumien keskiössä on uusikaupunkilainen uskonnollinen yhteisö, jonka keskuudessa tapahtuu murha. Petäjämäki selvittelee tapahtunutta uskollisen apulaisensa Laatikaisen kanssa. Laatikaisen perimmäinen ongelma on hänen alttiutensa naiskauneudelle. Vaikka ajoittain parisuhteessa onkin, Laatikaisen on vaikea pysytellä housuissaan. Hän on kovin houkutuksille ja flirttailulle altis.

Synnin palkka on tietysti kuolema. Mutta kuka oli maksaja, se on selvitettävä.



lauantai 27. heinäkuuta 2019

Sofie Sarenbrant: Osasto 73

Olipa kutkuttavan, piinallisen jännittävä kirja. Poliisi Emma Sköld makaa sairaalassa, mutta tapahtumat pyörivät silti hänen ympärillään. Edellisen kirjan (Avoimet ovet) tapahtumat jatkuvat tässä kirjassa, ja ne palautuivat nopeasti mieleen. Emman mies Kristoffer huseeraa omiaan Emman selän takana. Edellisessä kirjassa Emma oli vasta raskaana, nyt hänellä on vauvakin. Edellisen kirjan tapahtumista onkin kulunut jo vuosi.

Tähän kirjaan on saatu parempi kääntäjä kuin edelliseen. Nyt ei lukemista haitannut mikään, vaan se eteni sujuvasti ja nopeasti. Kirja on tosiaan ahmaistava yhdellä istumalla. Ja voi, millainen loppu kirjassa on! Seuraava osa ei voi ilmestyä kyllin pian! (Sitä saa odotella syksyyn)











perjantai 26. heinäkuuta 2019

Ari Räty: Tulikone

Rädyn kolmas kirja jatkaa Syyskuu-sarjaa. Harmittavasti Räty ei panosta lainkaan aiempien tapahtumien briiffaamiseen, vaikka sinänsä ohut kirja sen mainiosti mahdollistaisi. Henkilöitä on paljon, tapahtumapaikkoja monessa maassa, menneitä tapahtumia ylenpalttisesti. Menneet tapahtumat vaikuttavat kaikkeen, mitä nyt tapahtuu. Silti niitä ei mitenkään selitetä, mainitaan vain ohimennen. Lukeminen onkin äärimmäisen työlästä, kun koko ajan pitää mielessä sijoitella ihmisiä ja tapahtumia viitekehyksiin, joista on vain hämärä tai olematon mielikuva.

Kirjan alkupuolella keskeiset henkilöt ovat vankilassa, kuka mistäkin syystä. Syitä ei sen kummemmin avata, vaan ne pitäisi muistaa aiemmista kirjoista. Muutenkin kaikki on hyvin sekavaa ja hankalasti hahmotettavaa. Kirjassa harpotaan myös ajassa välillä pitkiäkin jaksoja, vuosia.

Pidin ensimmäisestä Rädyn kirjasta, Syyskuun viimeisestä. Jatko-osat Varjomies ja Tulikone eivät mene ihan putkeen, vaan sujuva lukeminen vaatisi tapahtumien avaamista tarkemmin. Tuntuu, ettei kirjoittaja itsekään aina ihan tiedä, missä mennään.



tiistai 23. heinäkuuta 2019

Petri Karra: Musta valo

Erikoinen trilleri. Molemmat vanhemmat pyrkivät kaikin tavoin suojelemaan aikuista rikoksen tehnyttä poikaansa, tietämättä toistensa pyrkimyksistä. Professori-isä ja poliisiäiti yltyvät huimiin suorituksiin poikansa vuoksi. Kirjassa on paljon huumoria, kun vanhemmat pohtivat omia suorituksiaan.

Paljon yllättäviä käänteitä. Loppuratkaisua sai jännittää ihan tappiin asti ja se jätti vähän mietityttämäänkin.




lauantai 20. heinäkuuta 2019

Viveca Sten: Huonossa seurassa

Kirja kuuluu Sandhamnin murhat -sarjaan. Syyttäjä Nora Linde ja poliisi Thomas Andreasson joutuvat mukaan perheriidan selvittelyyn. Oikeastaan muuta ei kirjassa tapahdukaan: kaikki, mitä tapahtuu, liittyy tavalla tai toisella perheriitaan. Sinänsä levollista luettavaa kaikkien viimeaikaisten salaliittoteorioiden ja muiden tykitysten jälkeen.

Kirja ei kyllä ole mikään hyytävä trilleri, kuten takakannessa luvataan, tai ainakin hyvin laimea sellaiseksi. Sten kirjoittaa vetävästi ja henkilöt ovat kiinnostavia, joten kirja tuli luettua nopeasti. Huonossa seurassa on paksu, viitisensataa sivua. Se johtuu siitä, että kirja on painettu paksulle paperille, jokainen luku on parin sivun mittainen ja välissä on vielä yhden sanan välilehtiä (esim. Maanantai). Kirjassa onkin 137 lukua. Näin pätkittyä kirjaa on toisaalta rasittavaa lukea. Tapahtumat eivät tunnu edistyvän. Sekin vaikeuttaa lukemista, että yhden keskeisen henkilön nimi on Mina. Suomalainen lukee sen ensin automaattisesti Minä.



keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Arne Dahl: Äkkisyvä

Olen vissiin lukenut liian monta samantapaista dekkaria peräkkäin, kun tökkii niin. Tässä kirjassa seikkailee Sam Berger, joka on poliisi, mutta ei kuitenkaan ole poliisi vaan lainsuojaton tai jotain. Ja hänen apurinsa Molly Blom, joka ehkä on vihollisen puolella, ehkä ei. Kauhean sekava kirja alusta asti. Muistaakseni saman sarjan aiemmat kirjatkin ovat olleet omituisia. On joku konkreettinen rikos tai katoaminen, jota selvitellään, mutta on myös monta abstraktia ongelmaa vaikeuttamassa tehtävää. Mitään näistä muista ongelmista ei kunnolla selitetä tai ainakaan minä en saa niistä otetta. Voipi olla myös kiinnostuksen puutetta.

Kaikki on hyvin sekavaa: kuka on hyvä, kuka paha ja kuka kenenkin puolella. Ärsyttää myös, kun koko ajan puhutaan sydänmaista. Ok, aiemman kirjan nimi oli Sydänmaat, ja tiedän kyllä, mitä se tarkoittaa. Mutta sanooko kukaan oikeasti niin? Eikö ennemmin mainita paikan nimi? Esimerkiksi, jos Suomen sydänmaista puhuttaisiin, sanottaisiin vaikka Kainuu tai Itä-Suomi tms. eikä sydänmaat. Joo, olen kirjassa vasta sivulla 79, mutta heräsi jo niin paljon ajatuksia, että piti kirjoitella niitä ylös.

Luettuani kirjan loppuun en edelleenkään keksi mitään positiivista sanottavaa. Kirja tuntui sekavine juonenkäänteineen aivan liian pitkältä. Siihen ei oikeastaan tehnyt edes mieli tarttua, joten olen viime päivinä ahkeroinutkin siivouksen saralla ja vältellyt Äkkisyvää.

Kirja oli loppuun asti yhtä sekava. En pysynyt alkuunkaan kärryillä henkilöistä ja heidän tehtävistään.




perjantai 12. heinäkuuta 2019

Cilla & Ralf Börjlind: Polttopiste

Börjlindien sankari on mielenkiintoinen poliisi Tom Stilton, jolla menee huonommin useammin kuin hyvin. Tämä on jo viides hänestä kertova kirja, jonka henkilöt ovat päässeet minulta unohtumaan sitten viime osan. Aiempia tapahtumia ei juurikaan avata.

Kirjan alku on hämmentävä. Tapahtuu toki rikos, jota pyritään selvittämään. Ruotsissa hommia tekevät poliisit Olivia ja Lisa. Heidän pomonsa Mette on jäämässä juuri eläkkeelle. Tom Stilton asustaa naisystävänsä kanssa Thaimaassa. Kaikilla keskeisillä henkilöillä on runsaasti omia ongelmia, ja tuntuukin, että kirjan ensimmäinen puolisko on pelkästään niiden vatvomista. Välillä tapahtunut rikos unohtuu tykkänään. Kirja on aika raskassoutuinen siltä osin, että juoni tuntuu katkonaiselta, kun sivut täyttyvät tapahtumiin liittymättömistä ihmisten asioiden vatvomisesta.

Loppua kohti sitten alkaa näkyä punaista lankaa, löytyy yhtymäkohtia ja rikoskin tulee ratkaistua. Loppu on itse asiassa aika viehättävä.



tiistai 9. heinäkuuta 2019

Emelie Schepp: Kadonnut poika

Edelleenkin syyttäjänä toimivan Jana Berzeliuksen elämän tarina tuntuu liian mielikuvitukselliselta ja sitä tuodaan turhan paljon esiin. Olisiko jo aika jättää sen jauhaminen vähemmälle ja keskittyä muihin juonenkäänteisiin, kun niissä näyttää olevan potentiaalia siihen?

Schepp on taitava kirjoittaja ja kirja pitää hyvin otteessaan, vaikka meno vähän yliampuvaa onkin. Kaiken kaikkiaan lukukokemus oli aika mitäänsanomaton. Terveisin vaativa lukija.



lauantai 6. heinäkuuta 2019

Stefan Ahnhem: Motiivi X

Taas jumalaton tiiliskivi Ahnhemilta, ja taas juoni jäi sellaiseen kohtaan, että jatko kutkuttelee. Edellinen kirja ilmestyi suomeksi reilut kaksi vuotta sitten, joten piinaavaa odottelua riittänee tälläkin kertaa.

Tämä Ahnhem ei ollut ihan niin tuskastuttavaa luettavaa kuin edelliset. Menneistä tapahtumista kerrottiin sen verran, että lukija sai juonenhelmasta kiinni. Fabian Risk, reipas poliisimme, on kirjan alussa virkavapaalla, mutta palaa töihin, kun ruumiita ilmaantuu kasapäin. Edellisessä kirjassa muistaakseni alkanut juonenkäänne työkaverista jatkuu tässäkin, eikä vieläkään valmista tule. Myöskään muutakaan selvää loppuratkaisua ei synny. Vain yksi vaatimaton sivujuonne saatetaan päätökseen.

Kirja oli kuitenkin vauhdikkaasti luettu, ja tapahtumat pitivät tiiviisti otteessaan. Erityisesti ilahduin kirkkaankeltaisista kirjankansista. Jokohan punaisten, mustien ja sinisten kansien jälkeen on keltaisten vuoro nousta suosikkiväriksi? Itse asiassa, kun kirjapinoani katson, parissa muussakin uutuuskirjassa on kellertävät kannet.



maanantai 1. heinäkuuta 2019

Denise Rudberg & Hugo Rehnberg: Niin se sitten meni

Imelää rakkaushömppää kuuluisalta dekkaristilta Denise Rudbergiltä. Rudberg kirjoittaa sujuvasanaista tekstiä, joten tämäkin kirja oli nopeasti luettu. Kirjan juoni oli erittäin ennalta-arvattava, eikä se tuonut yllätyksiä tullessaan. Tässäkin Rudbergin kirjassa, kuten Marianne Jidhoff -dekkareissakin, liikutaan Tukholman paremmissa piireissä. Kirjassa tuotesijoittelu on keskeisessä roolissa. Valitettavasti se ei tuottanut toivottua tulosta, koska suurin osa luetelluista merkeistä on minulle tuntemattomia.

Kirja ei herättänyt suurempia tunteita. Vaikka kirja on paperikantinen pokkari, on se riittävän isotekstinen tämänikäisen luettavaksi, siitä pisteet kustantajalle.