tiistai 31. toukokuuta 2022

Laura Andersson: Kuolema Kulosaaressa

Kuolema Kulosaaressa on ensimmäinen osa Lili Loimola ratkaisee -sarjaa. Lili ja hänen tuore aviomiehensä Riku ovat sodan jälkeen palanneet Suomeen Amerikasta. Kirjassa eletään vuotta 1946. 

Lili ja Riku ovat paluumatkallaan ratkaisseet laivalla kiperän arvoituksen, ja päättäneet ryhtyä Suomeen päästyään yksityisetsiviksi. Heille ilmaantuukin oitis erikoinen toimeksianto, joka sitten johtaa erinäisiin käänteisiin.

Kirja on pitkä, ja paikoitellen tylsänpuoleinen. Hiukan tiiviimpänä se olisi vetävämpi. Nyt sivujuonta on sivujuonen päälle. Kirjassa on minäkertoja, Lili tai Riku vuorollaan. Valitettavasti se väljähdyttää ajankuvaa, kun sitä katsellaan vain omasta, suppeasta näkökulmasta. 

Lili yrittää edistää naisasiaa varsin ponnettomasti laskeskellen silloin tällöin, montako naista missäkin työssä huomaa. 

Epilogi lupaa mielenkiintoisia käänteitä seuraavassa osassa ainakin parin henkilön yksityiselämässä. 




torstai 26. toukokuuta 2022

Ninni Schulman: Tyttölapsi nro 291

Varatessani tämän kirjan en heti tajunnut, ettei tämä olekaan dekkari, vaan eräänlainen Schulmanin elämäkerta. Schulman yrittää ymmärtää lapsuutensa sairastamisen vaikutusta myöhempään elämäänsä kirjoittamalla siitä. 

Kirja oli yllättävä, koska en ole tullut koskaan googlanneeksi Schulmania. Monia muita kirjailijoita olen, koska kiinnostaa, mitä heidän kotimaassaan heistä kirjoitetaan. 

Schulmanilla oli syntyessään paha skolioosi, jonka hoito vaati pitkiä sairaalajaksoja 1970-luvulla. Kirja ei kuitenkaan ole ahdistava, vaan Schulman kuvaa sairaalajaksoja hyvin valoisasti, niin kurjia kuin ne varmasti lapsen mielestä olivatkin. 

Kirjassa vuorottelevat kuvaukset lapsuudesta, nuoruudesta ja aikuisuudesta. Sairauden seurauksena Schulman jäi lyhyeksi, ja se sekä leikkausten arvet on vaikuttanut suuresti hänen minäkuvaansa ja itsetuntoonsa. Kirja onkin pyrkimys päästä häpeästä, jota Schulman on koko ikänsä kantanut. 

Psykiatri toteaa Schulmanille, että tämän henkireikiä ovat kieli ja huumorintaju. Schulman itse ei kuitenkaan pidä kieltä henkireikänään. Hän toteaakin, että kirjoittamisessa kyse on hänen omasta rinnakkaismaailmastaan, jonne voi paeta, kun ei kestä todellisuutta. Varsin vaikuttavaa, että hän on Ruotsin suosituimpia dekkaristeja. 

Kirjan luvut ovat lyhyitä ja niissä näkyy Schulmanin taiturimainen sanankäyttö. 




tiistai 24. toukokuuta 2022

Elizabeth Strout: Voi William!

Täytyy myöntää, että niin paljon kehuja kuin Voi William! onkin kirjagramissa saanut, en ihan päässyt sisään sen ihmeellisyyteen. Minulla meni alkuun ajatuksissani koko ajan sekaisin Lucy Barton (kirjan minäkertoja) ja Olive Kitteridge. 

Voi William! on Lucy Bartonin tajunnanvirtaa elämästään ja menneisyydestään, etenkin avioliitostaan Williamin kanssa. Kumma kyllä, siinä pureskeltavaa riittää, vaikka omien sanojensa mukaan Lucy olikin onnellisempi toisen aviomiehensä Davidin kanssa. 

Kirjassa viitattiin paljon tapahtumiin, joista on kerrottu aiemmin kirjoissa Nimeni on Lucy Barton ja Kaikki on mahdollista. Kirjan pystyy kyllä hyvin lukemaan, vaikka aiemmat teokset olisivatkin lukematta. En minäkään niistä paljon muistanut. 

Kirja jää mieleen pyörimään: miten kaikki, mitä meille on tapahtunut, kertautuu aina jossakin vaiheessa. Asioiden merkityksiä ei ymmärrä eletyssä hetkessä, vaan vuosien päästä. 




sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Liane Moriarty: Omena ei kauas putoa

Liane Moriarty on suosikkikirjailijoitani. Rakastan sitä, kun kirjassa ihmiset keskustelevat keskenään ja samalla toisen ajatukset lentävät johonkin aivan muualle, ja näitä ajatuksia kuvataan sitten sivukaupalla, kunnes palataan alkuperäiseen hetkeen. Tässä kirjassa tällaista tapahtuu todella paljon. 

Joy ja Stan ovat eläkkeellä oleva pariskunta, jolla on neljä aikuista lasta. Perheen elämän on täyttänyt tennis: vanhemmat ovat valmentaneet ja lapset pelanneet. Vaikka tennis on kirjan keskiössä, on se kuvattu lukijaystävällisesti eikä vaadi tietoutta aiheesta. Se ei myöskään nouse kirjan teemaksi. Teemana on ennemminkin rakkaus ja anteeksianto. 

Eräänä päivänä Joy lähettää lapsilleen mystisen tekstiviestin ja katoaa jälkiä jättämättä. Kun perhe vähitellen huolestuu, alkaa poliisi tutkia katoamista ja Stan joutuu epäillyksi vaimonsa murhasta. 

Aivan ihana kirja.




sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Nita Prose: Huonesiivooja

Huonesiivoojan päähenkilö on Molly, joka ei oikein osaa lukea toisten ihmisten ilmeitä, eikä ymmärrä, mikä on huumoria. Miksi minusta tuntuu, että tällaisia arvatenkin autismin kirjolla olevia ja pakonomaista desinfiointia harrastavia päähenkilöitä on nykyään vähän joka kirjassa? 

Molly on erinomainen siivooja. Suomessahan ei enää ole siivoojia, vaan he ovat siistijöitä tai puhdistuspalvelun työntekijöitä. Molly työskentelee hienossa hotellissa, eikä oikein näe, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Mollya voisi sanoa sinisilmäiseksi. 

Kun alun jälkeen taas yksi autismin kirjolla oleva päähenkilö lakkasi ärsyttämästä, kirja lähti kulkemaan rivakasti. Molly löytää ruumiin ja joutuu itsekin hetkeksi epäillyksi. Onneksi hän saa apua yllättävältä taholta. 

Aloin miettiä sitä, miten Molly ihastuu tapaamiinsa miehiin ja antaa heidän huiputtaa itseään. Ehkä Molly onkin lievästi kehitysvammainen. 

Keskinkertainen suljetun paikan mysteeri. Mollyn persoonassa riittää pureksittavaa. 




lauantai 14. toukokuuta 2022

Eli Åhman Owetz: Remonttikohde

Kirja oli ihan erilainen kuin (kansikuvan ja kirjailijan nimen perusteella) odotin. 

Äskettäin eronnut, keski-ikäinen naisarkkitehti Susanne saa toimeksiannon pienestä ruotsalaisesta tuppukylästä. Varakas pariskunta omistaa kylässä sijaitsevan entisen kenkätehtaan ja sen tienoot. Tehdas pitää piirtää uusiksi hotelliksi ja muitakin suunnitelmia kyläläisten menoksi pariskunnalla on. 

Susanne tietenkin kiintyy heti kyläläisiin, etenkin yhteen, ja viihtyy siellä yhä paremmin. Loppuratkaisu ei yllättäne ketään. 

Koko ajan kirjaa lukiessani mietin, että tämä toimisi hurjan hyvin elokuvana. Kirjanakin Remonttikohde on viihdyttävää hyvän mielen luettavaa. 




perjantai 13. toukokuuta 2022

Gregg Olsen: Äitimme oli sarjamurhaaja

Kammottava kirja, joka on kuitenkin hyvin kirjoitettu. Olsen toimii Knotekin tyttöjen tarinan kertojana. Hän kirjoittaa mukaansatempaavasti ja osaa sujuvan kerronnan. Aihe vain on kovin järkyttävä. 

Shelly Knotek on lapsesta saakka ollut riidankylväjä ja taitava manipuloimaan muita. Aikuisena hänestä kehittyy sadistinen psykopaatti, joka kohtelee kaltoin niin lapsiaan kuin ystäviäänkin. Shelly pahoinpitelee, nöyryyttä ja kiduttaa lähimmäisiään, mutta ei koskaan myönnä itse tekevänsä väärin. Hän kääntää kaiken aina jonkun muun syyksi. 

Kirja perustuu Shellyn äitipuolen ja kolmen tyttären kertomuksiin. Nikkin, Samin ja Torin lapsuudesta lukiessa tulevat elävästi mieleen lehtikirjoitukset Vilja-Eerikan lyhyestä elämästä ja Vera Miettisen kirja Eerika. Tosin Knotekin perheen lasten elinolot eivät paljastuneet viranomaisille kuin vasta kahden lapsista ollessa jo aikuisia. Yhtäläistä on sadistinen, manipuloiva nainen ja yksinkertainen mies, joka tekee, mitä käsketään. Knotekin tyttöjen isäpuolikaan ei ymmärrä tekevänsä väärin. Tytöt onneksi selviävät hengissä lapsuudestaan ja nuoruudestaan, toisin kuin muut Shellyn armoille joutuneet.

Vaikka kirja on kammottava ja järkyttävä, se pitää otteessaan, koska lukijan on saatava tietää, kuinka Shelly jää lopulta kiinni. 




tiistai 10. toukokuuta 2022

Sebastian Fitzek: Terapia

Enpä tiedä, mitä tästä kirjasta sanoisin. En pitänyt siitä lainkaan. Terapia kertoo psykiatri Viktor Larentzista, joka on suljetulla osastolla. Larentz keskustelee ylilääkärin kanssa tapahtuneista asioista, jotka kerrotaan takaumina. 

Kirja on tylsää jaarittelua, eikä juonelta voi odottaa ihmeitä, kun kaikki paljastetaan alussa. Larentzin tytär on kadonnut, ja Larentz yrittää selvittää, mitä tyttärelle on tapahtunut. Kirjan lopetus ei ole muuta kirjaa parempi. 

Terapian aihepiiri on kovin samanlainen kuin Fitzekin aiemmassa romaanissa, Potilaassa. Potilaan juoni kantoi kuitenkin monta kertaa paremmin. 









sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Denise Rudberg: Vieras joukossa

Olen kertonut Liittolaiset-sarjasta tarkemmin sen ensimmäisestä osasta kertovassa postauksessani (Salainen koodi). Sekä ensimmäisen että toisen osan (Vaarallinen yhteys) kohdalla olen valitellut, ettei kirjoissa tapahdu oikeastaan mitään. Tällä kertaa en odottanutkaan jännityksen huipentumista, vaan nautin ajankuvasta. 

Sarjan kolmannessa osassa sota etenee. Sarjan päähenkilöitä ovat maalta tullut taloudenhoitaja Signe, herrasväen tytär Elisabeth ja virolainen perheenäiti Iris, jotka työskentelevät salaisissa maanpuolustustehtävissä. Tässä kirjassa pääpaino on naisten yksityiselämässä, ja salaperäisestä työstä, jota en oikein ymmärrä vieläkään, puhutaan vähemmän. 

Kesä on tullut Tukholmaan ja uusi hullutus on saapunut Ruotsiin: työläisetkin saavat kesälomaa. Parempi väki on moisesta pöyristynyt. Pelkäävät työteliäiden ruotsalaisten muuttuvan laiskamadoiksi. Professori Svartsröm lomailee kesämökillään, josta tuleekin keskeinen tapahtumapaikka. 

Ajan henki näkyy tässä kirjassa paremmin kuin sarjan aiemmissa osissa, niin puhetavassa kuin maailmankuvassakin. Kirja on sujuvaa tekstiä ja mukavaa luettavaa. Lopetus tosin on hätäisen tuntuinen, ja jättää taas koukun kohti seuraavaa osaa. 

Lukiessa kirpaisi, kun sota tuli niin lähelle tukholmalaisia. He lukivat lehdestä, kuinka Helsinkiä pommitettiin. Samalla tavalla kuin me nyt luemme Ukrainan tapahtumista. Tällaisen kirjan lukeminen näinä aikoina herättää ikäviä ajatuksia. 

Koska on kesä, kirjan kansikuvassa on tietenkin uimapukuasuisia naisia. 




torstai 5. toukokuuta 2022

Elly Griffiths: Kivikehä

Kivikehä on yhdestoista kirja arkeologi Ruth Gallowaysta kertovassa sarjassa. Voin rehellisesti myöntää, että luiden tonkiminen ei kiinnosta minua läheskään niin paljoa kuin Ruthin ja komisario Nelsonin epämääräinen suhde. Ihan sen takia olen kahlannut koko sarjan läpi, ja olen pettynyt siihen, miten tässäkin kirjassa kaikki päättyy. 

Kirja on vauvavoittoinen. Nelsonin vaimo Michelle synnyttää poikalapsen. Vauvan ollessa parin viikon ikäinen suunnilleen samanikäinen vauva katoaa. Tarinaan liittyy tietysti myös löytyneitä luita ja menneisyyden haamuja. 

Lukijoita on kidutettu tarpeeksi monta vuotta Nelsonin ja Ruthin raastavalla suhteella. Olen silti nauttinut joka hetkestä, enkä lakkaa toivomasta käännettä.




sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Eve Hietamies: Numeroruuhka

Antti Pasas -sarjan piti kai tulla jo päätökseen, mutta se on nyt kuitenkin saanut jatko-osan. Pasasen Paavo-poika on jo kymmenvuotias koululainen. Pasasella on kaikenlaisia ongelmia, kuten kuntoutuva isänsä, joka muuttaa Antin ja Paavon luo asumaan. 

Kirja on paksu ja paikoin toistaa itseään. Pasanen muistelee myös paljon Paavon lapsuutta, osa näistä tarinoista on entuudestaan tuttuja aiemmat kirjat lukeneille. Tai siltä ainakin tuntuu, koska Pasasen miesten elämä tuntuu etenevän katastrofista katastrofiin. 

Lapset kutsuvat minua aina silloin tällöin itsestäänselvyyksien Tainaksi. En kyllä ymmärrä miksi. Kirjassa esiintyy huomattavasti vakavampi tapaus itsestäänselvyyksien kertomisessa.

Jotkut asiat vähän ärsyttivät. Ensinnäkin kirjassa käytetään useampaa sanaa, jotka eivät ole mielestäni "niitä oikeita". Toki kyseessä voivat olla murre-erotkin, mitä kyllä epäilen. Tuttu lastenloruhan menee näin: ulle dulle doff, kinkkelaade koff, koffelaade kinkkelaade ulle dulle doff. Kirjassa koffelaaden tilalla on kokkelaade. Ei kyllä kuulu mennä noin.

Aina, kun kirjassa jollekulle tulee vekki otsaan, puhutaan ventistä. Ventti on eri asia, ja tarkoittaa kahtakymmentä. Tikkaamista tai liimaamista tarvitse pykä on vekki. 

Ja vielä pauttiarallaa, joka mielestäni tulee englannin sanasta about, on kirjassa balttiarallaa. Ei kyllä ole. Kiitos, kun sain avautua ärsytyksen aiheistani. 

Kun nyt tälle linjalle lähdettiin, niin sekin jäi vaivaamaan, että koulusta ollaan usein yhteydessä isä-Anttiin Paavon oppimisvaikeuksien takia. Koskaan ei kuitenkaan kerrota, kävikö Antti koululla ja mitä sitten. Näin erityisopettajana kiinnostaisi. 

Numeroruuhkaa oli mukava lukea. Lukiessa saa olla kärpäsenä katossa Pasasten huushollissa, jossa on aina väkeä kuin pienellä torilla. Niinpä siellä sattuu ja tapahtuu. Huumoriakin kirjassa on sopivasti. 

Kirjan kantava teema on kriisi. Pasasella riittää kriisejä. Suurin niistä on työttömäksi jääminen. Kirjaan voinevatkin parhaiten samastua he, jotka ovat yksinhuoltajaisejä tai jäävät työttömiksi ihmisenikäisen työrupeaman jälkeen.