sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Nita Prose: Huonesiivooja

Huonesiivoojan päähenkilö on Molly, joka ei oikein osaa lukea toisten ihmisten ilmeitä, eikä ymmärrä, mikä on huumoria. Miksi minusta tuntuu, että tällaisia arvatenkin autismin kirjolla olevia ja pakonomaista desinfiointia harrastavia päähenkilöitä on nykyään vähän joka kirjassa? 

Molly on erinomainen siivooja. Suomessahan ei enää ole siivoojia, vaan he ovat siistijöitä tai puhdistuspalvelun työntekijöitä. Molly työskentelee hienossa hotellissa, eikä oikein näe, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Mollya voisi sanoa sinisilmäiseksi. 

Kun alun jälkeen taas yksi autismin kirjolla oleva päähenkilö lakkasi ärsyttämästä, kirja lähti kulkemaan rivakasti. Molly löytää ruumiin ja joutuu itsekin hetkeksi epäillyksi. Onneksi hän saa apua yllättävältä taholta. 

Aloin miettiä sitä, miten Molly ihastuu tapaamiinsa miehiin ja antaa heidän huiputtaa itseään. Ehkä Molly onkin lievästi kehitysvammainen. 

Keskinkertainen suljetun paikan mysteeri. Mollyn persoonassa riittää pureksittavaa. 




lauantai 14. toukokuuta 2022

Eli Åhman Owetz: Remonttikohde

Kirja oli ihan erilainen kuin (kansikuvan ja kirjailijan nimen perusteella) odotin. 

Äskettäin eronnut, keski-ikäinen naisarkkitehti Susanne saa toimeksiannon pienestä ruotsalaisesta tuppukylästä. Varakas pariskunta omistaa kylässä sijaitsevan entisen kenkätehtaan ja sen tienoot. Tehdas pitää piirtää uusiksi hotelliksi ja muitakin suunnitelmia kyläläisten menoksi pariskunnalla on. 

Susanne tietenkin kiintyy heti kyläläisiin, etenkin yhteen, ja viihtyy siellä yhä paremmin. Loppuratkaisu ei yllättäne ketään. 

Koko ajan kirjaa lukiessani mietin, että tämä toimisi hurjan hyvin elokuvana. Kirjanakin Remonttikohde on viihdyttävää hyvän mielen luettavaa. 




perjantai 13. toukokuuta 2022

Gregg Olsen: Äitimme oli sarjamurhaaja

Kammottava kirja, joka on kuitenkin hyvin kirjoitettu. Olsen toimii Knotekin tyttöjen tarinan kertojana. Hän kirjoittaa mukaansatempaavasti ja osaa sujuvan kerronnan. Aihe vain on kovin järkyttävä. 

Shelly Knotek on lapsesta saakka ollut riidankylväjä ja taitava manipuloimaan muita. Aikuisena hänestä kehittyy sadistinen psykopaatti, joka kohtelee kaltoin niin lapsiaan kuin ystäviäänkin. Shelly pahoinpitelee, nöyryyttä ja kiduttaa lähimmäisiään, mutta ei koskaan myönnä itse tekevänsä väärin. Hän kääntää kaiken aina jonkun muun syyksi. 

Kirja perustuu Shellyn äitipuolen ja kolmen tyttären kertomuksiin. Nikkin, Samin ja Torin lapsuudesta lukiessa tulevat elävästi mieleen lehtikirjoitukset Vilja-Eerikan lyhyestä elämästä ja Vera Miettisen kirja Eerika. Tosin Knotekin perheen lasten elinolot eivät paljastuneet viranomaisille kuin vasta kahden lapsista ollessa jo aikuisia. Yhtäläistä on sadistinen, manipuloiva nainen ja yksinkertainen mies, joka tekee, mitä käsketään. Knotekin tyttöjen isäpuolikaan ei ymmärrä tekevänsä väärin. Tytöt onneksi selviävät hengissä lapsuudestaan ja nuoruudestaan, toisin kuin muut Shellyn armoille joutuneet.

Vaikka kirja on kammottava ja järkyttävä, se pitää otteessaan, koska lukijan on saatava tietää, kuinka Shelly jää lopulta kiinni. 




tiistai 10. toukokuuta 2022

Sebastian Fitzek: Terapia

Enpä tiedä, mitä tästä kirjasta sanoisin. En pitänyt siitä lainkaan. Terapia kertoo psykiatri Viktor Larentzista, joka on suljetulla osastolla. Larentz keskustelee ylilääkärin kanssa tapahtuneista asioista, jotka kerrotaan takaumina. 

Kirja on tylsää jaarittelua, eikä juonelta voi odottaa ihmeitä, kun kaikki paljastetaan alussa. Larentzin tytär on kadonnut, ja Larentz yrittää selvittää, mitä tyttärelle on tapahtunut. Kirjan lopetus ei ole muuta kirjaa parempi. 

Terapian aihepiiri on kovin samanlainen kuin Fitzekin aiemmassa romaanissa, Potilaassa. Potilaan juoni kantoi kuitenkin monta kertaa paremmin. 








sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Denise Rudberg: Vieras joukossa

Olen kertonut Liittolaiset-sarjasta tarkemmin sen ensimmäisestä osasta kertovassa postauksessani (Salainen koodi). Sekä ensimmäisen että toisen osan (Vaarallinen yhteys) kohdalla olen valitellut, ettei kirjoissa tapahdu oikeastaan mitään. Tällä kertaa en odottanutkaan jännityksen huipentumista, vaan nautin ajankuvasta. 

Sarjan kolmannessa osassa sota etenee. Sarjan päähenkilöitä ovat maalta tullut taloudenhoitaja Signe, herrasväen tytär Elisabeth ja virolainen perheenäiti Iris, jotka työskentelevät salaisissa maanpuolustustehtävissä. Tässä kirjassa pääpaino on naisten yksityiselämässä, ja salaperäisestä työstä, jota en oikein ymmärrä vieläkään, puhutaan vähemmän. 

Kesä on tullut Tukholmaan ja uusi hullutus on saapunut Ruotsiin: työläisetkin saavat kesälomaa. Parempi väki on moisesta pöyristynyt. Pelkäävät työteliäiden ruotsalaisten muuttuvan laiskamadoiksi. Professori Svartsröm lomailee kesämökillään, josta tuleekin keskeinen tapahtumapaikka. 

Ajan henki näkyy tässä kirjassa paremmin kuin sarjan aiemmissa osissa, niin puhetavassa kuin maailmankuvassakin. Kirja on sujuvaa tekstiä ja mukavaa luettavaa. Lopetus tosin on hätäisen tuntuinen, ja jättää taas koukun kohti seuraavaa osaa. 

Lukiessa kirpaisi, kun sota tuli niin lähelle tukholmalaisia. He lukivat lehdestä, kuinka Helsinkiä pommitettiin. Samalla tavalla kuin me nyt luemme Ukrainan tapahtumista. Tällaisen kirjan lukeminen näinä aikoina herättää ikäviä ajatuksia. 

Koska on kesä, kirjan kansikuvassa on tietenkin uimapukuasuisia naisia. 




torstai 5. toukokuuta 2022

Elly Griffiths: Kivikehä

Kivikehä on yhdestoista kirja arkeologi Ruth Gallowaysta kertovassa sarjassa. Voin rehellisesti myöntää, että luiden tonkiminen ei kiinnosta minua läheskään niin paljoa kuin Ruthin ja komisario Nelsonin epämääräinen suhde. Ihan sen takia olen kahlannut koko sarjan läpi, ja olen pettynyt siihen, miten tässäkin kirjassa kaikki päättyy. 

Kirja on vauvavoittoinen. Nelsonin vaimo Michelle synnyttää poikalapsen. Vauvan ollessa parin viikon ikäinen suunnilleen samanikäinen vauva katoaa. Tarinaan liittyy tietysti myös löytyneitä luita ja menneisyyden haamuja. 

Lukijoita on kidutettu tarpeeksi monta vuotta Nelsonin ja Ruthin raastavalla suhteella. Olen silti nauttinut joka hetkestä, enkä lakkaa toivomasta käännettä.




sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Eve Hietamies: Numeroruuhka

Antti Pasas -sarjan piti kai tulla jo päätökseen, mutta se on nyt kuitenkin saanut jatko-osan. Pasasen Paavo-poika on jo kymmenvuotias koululainen. Pasasella on kaikenlaisia ongelmia, kuten kuntoutuva isänsä, joka muuttaa Antin ja Paavon luo asumaan. 

Kirja on paksu ja paikoin toistaa itseään. Pasanen muistelee myös paljon Paavon lapsuutta, osa näistä tarinoista on entuudestaan tuttuja aiemmat kirjat lukeneille. Tai siltä ainakin tuntuu, koska Pasasen miesten elämä tuntuu etenevän katastrofista katastrofiin. 

Lapset kutsuvat minua aina silloin tällöin itsestäänselvyyksien Tainaksi. En kyllä ymmärrä miksi. Kirjassa esiintyy huomattavasti vakavampi tapaus itsestäänselvyyksien kertomisessa.

Jotkut asiat vähän ärsyttivät. Ensinnäkin kirjassa käytetään useampaa sanaa, jotka eivät ole mielestäni "niitä oikeita". Toki kyseessä voivat olla murre-erotkin, mitä kyllä epäilen. Tuttu lastenloruhan menee näin: ulle dulle doff, kinkkelaade koff, koffelaade kinkkelaade ulle dulle doff. Kirjassa koffelaaden tilalla on kokkelaade. Ei kyllä kuulu mennä noin.

Aina, kun kirjassa jollekulle tulee vekki otsaan, puhutaan ventistä. Ventti on eri asia, ja tarkoittaa kahtakymmentä. Tikkaamista tai liimaamista tarvitse pykä on vekki. 

Ja vielä pauttiarallaa, joka mielestäni tulee englannin sanasta about, on kirjassa balttiarallaa. Ei kyllä ole. Kiitos, kun sain avautua ärsytyksen aiheistani. 

Kun nyt tälle linjalle lähdettiin, niin sekin jäi vaivaamaan, että koulusta ollaan usein yhteydessä isä-Anttiin Paavon oppimisvaikeuksien takia. Koskaan ei kuitenkaan kerrota, kävikö Antti koululla ja mitä sitten. Näin erityisopettajana kiinnostaisi. 

Numeroruuhkaa oli mukava lukea. Lukiessa saa olla kärpäsenä katossa Pasasten huushollissa, jossa on aina väkeä kuin pienellä torilla. Niinpä siellä sattuu ja tapahtuu. Huumoriakin kirjassa on sopivasti. 

Kirjan kantava teema on kriisi. Pasasella riittää kriisejä. Suurin niistä on työttömäksi jääminen. Kirjaan voinevatkin parhaiten samastua he, jotka ovat yksinhuoltajaisejä tai jäävät työttömiksi ihmisenikäisen työrupeaman jälkeen.