Nimeni on Lucy Barton ei mielestäni yllä samanlaiseen kuvauksen taituruuteen kuin Olive Kitteridge tai Pikkukaupungin tyttö. Lucy Barton jää etäiseksi, vähän niin kuin Lucyn suhde äitiinsä.
Aikuiseksi tultuaan tynnyrissä kasvanut Lucy on karistanut köyhän, kurjan lapsuutensa taakseen ja mennyt naimisiin mukavan miehen kanssa. Lucyn sairastuttua hänen äitinsä tulee sairaalaan häntä katsomaan. Äiti on aina äiti, oli lapsuus ollut millainen hyvänsä.
Kirja on niin taitavasti tiivistetty, että paljon jää kertomatta. Tavallaan se on harmi. Sujuvaa kerrontaa lukisi mielellään enemmänkin. Kovin korkeakirjalliseen teokseen olen taas tarttunut, enkä taida saada siitä kaikkea irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti