Karua luettavaa, jonka on kirjoittanut rikos- ja oikeudenkäyntiuutisointiin erikoistunut kirjailija.
Kirja kertoo äitienpäivänä 2012 kuolleesta Vilja Eerikasta, jonka hänen isänsä ja äitipuolensa julmasti murhasivat. Kirja ei kuitenkaan mässäile väkivallalla, vaan on pikemminkin kuvaus lastensuojelun toiminnasta ja siitä, miten lukuisat lastensuojeluilmoitukset eivät pelastaneet tyttöä.
Kirja osoittaa selkeästi, miten salassapitovelvollisuus estää tiedonkulun eri viranomaisten välillä. Lapsi tapaa lukuisia eri toimijoita, mutta kellään ei ole selkeää kuvaa siitä, mitä lapsen elämässä tapahtuu. Toisaalta kirjassa kuvataan ihan pöyristyttävää välinpitämättömyyttäkin: useat eri viranomaistahot tiesivät äitipuolen odottavan nelosia kolmatta vuotta, eikä äiti ollut toimittanut useista pyynnöistä huolimatta henkilöllisyystodistusta lastensuojelulle. Selvästä valehtelemisesta ja henkilöllisyytensä salaamisesta huolimatta äitipuolen annettiin hoitaa lasta kuukaudesta toiseen.
Kammottavaa on sekin, että lapsi sijoitettiin perhekotiin muutamaksi kuukaudeksi, mutta palautettiin isänsä luo, vaikka niin koulussa kuin äidille järjestetyissä valvotuissa tapaamisissa nähtiin tilanteen taas huononevan nopeasti. Lapsella oli jatkuvasti isoja mustelmia, ja lapsi vastasi kysyttäessä, ettei tiedä, mistä ne ovat tulleet. Miksi kukaan ei käyttänyt aikaa ja jutellut lapsen kanssa, kunnes hän on valmis kertomaan? Jos lapsi sanoo, että se on salaisuus, hälytyskellojen pitäisi soida.
Vinkki naapurille: Jos kuulet naapurista jatkuvasti aikuisten kiroilevan ja pahoinpitelevän lasta, soita poliisikin kuuntelemaan. Se, että lastensuojelu tulee käymään sovittuun aikaan viikkojen päästä, ei auta lasta.
Niin surullista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti