tiistai 12. huhtikuuta 2022

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Bongasin kevään uutuuksista Elizabeth Stroutin kirjan Voi William! Huomasin, että se on jatkoa kirjalle Nimeni on Lucy Barton. Kuinka ollakaan, vierähti vielä tovi jos toinenkin, ennen kuin huomasin, että näiden kahden kirjan välissä on ilmestynyt teos Kaikki on mahdollista.

Kirjassa on Stroutille ominainen, erikoinen rakenne. Jokainen luku kertoo satunnaiselta tuntuvasta henkilöstä. Ennen pitkää huomaan, että henkilö onkin taidettu mainita aiemminkin aivan muussa yhteydessä. Yhtymäkohtia on välillä vaikea havaita, koska kirja vilisee ohimennen mainittuja henkilöitä. Kun sama henkilö mainitaan uudelleen, hänet esitetään yleensä aivan eri näkökulmasta kuin aiemmin. 

Lucy Bartonkin on kirjassa mukana, mutta ei nouse muiden yläpuolelle. Kirja itse asiassa kertoo Lucyn lapsuudesta. 

Yllätyksellisyys tekeekin kirjasta kiinnostavan. Vähäsanainen, mutta osuva kuvaus herättää henkilöt eloon.




2 kommenttia:

  1. Lucyyn liittyviä kirjoja en vielä ole lukenut. Olive Kitteridge oli lopulta vallan hyvä teos.

    VastaaPoista