Kiinnostava kirja, jossa ollaan peruskoulun erityisluokan raadollisen arjen äärellä. Ihmeperhe ei kerro perheestä lainkaan, vaan 4-5F-luokan koulupäivistä. Tämä pienluokka on eräänlainen ihmeperhe, joka viettää päivät yhdessä.
Kirjoitin aluksi "kammottava kirja", mutta eihän kirja ole kammottava, vaan se arki, josta kirja kertoo. Arvelalla on kokemusta erityisluokkien sijaisena toimimisesta, joten sieltä lienee riittänyt ammennettavaa. Kirjan koulu, Saarivuoren peruskoulu, sijaitsee jossain pääkaupunkiseudulla, arvatenkin Vantaalla. Koulu on suuri ja oppilasaines moninaista.
Luokan kymmenkunta oppilasta, opettaja ja kouluavustaja Marge tulevat tutuiksi. Arvela on tehnyt mielenkiintoisen ratkaisun ja jättänyt opettajan nimettömäksi miesopettajaksi. Vaikka luokassa on ollut kymmeniä vaihtuvia sijaisia, miesopettaja pysyttelee siellä koko syyslukukauden ja aikoo olla keväänkin. Siitä huolimatta hänestä ei tehdä pyhimystä, joka pelastaa tämän luokan, kuten niin usein tällaisissa kirjoissa tapaa käydä.
Ainoa, mikä vähän särähtää silmään, on luokan neljäs- ja viidesluokkalaisten verbaalinen lahjakkuus, etenkin kun osa oppilaista ei ole kantasuomalaisista perheistä. Tai vanhemmat eivät edes osaa suomea. Toki lapset yleensäkin oppivat kielen nopeasti, mutta silti. Opetan itse neljäs- ja viidesluokkalaisia, enkä ole moiseen kielelliseen kompetenssiin törmännyt.
Kirja on nopeasti luettu, sen suorastaan ahmii. Arvela on osannut myös lopettaa kokoavasti ja pysähdyttävästi.
Itse monitaustaista erityisluokkaa opettaneena, voin vakuuttaa oppilaiden todellakin olevan verbaalisesti lahjakkaita ja ajattelevia yksilöitä. Arvela olisi voinut kirjoittaa minun kokemuksistani.
VastaaPoista