perjantai 22. heinäkuuta 2016

Sara Blædel: Nimimerkki Prinsessa

Blædel on minulle uusi tuttavuus. Olin varannut hänen uusimman kirjansa kirjastosta, ja aloittaessani lukemista huomasin alkulehdellä luettelon kolmesta aiemmasta kirjasta, jotka kuuluvat samaan sarjaan. Koska haluan lukea kirjat mieluiten aina järjestyksessä, hommasin ensin aiemmat kirjat ja aloitin ykkösosasta.

Nimimerkki Prinsessa kertoo nettideittailusta. Kirja on ilmestynyt vuonna 2013, eli uusimpia sosiaalisen median kotkotuksia ei silloin vielä tainnut olla käytössä. Blædel on tanskalainen ja kirjakin tapahtuu Kööpenhaminan nurkilla. 

Pääosassa on poliisi nimeltä Louise Rick. Kirja oli aika hyvä ja tapahtumat hyvin kerrottu. Monessa kohtaa mainittiin Louisen tai hänen parhaan ystävänsä Camillan aiemmasta elämästä välähdyksiä ja tapauksia, joista herää epäilys, että sarjaa on julkaistu tanskankielellä enemmänkin jo aiemmin. 

Kirja oli siis muuten luettava, ainoastaan loppu oli täysin lattea. Odottelin vielä viime hetken oivallusta ja paljastusta, mutta kirjailija ei ollut ollut ihan niin nokkela. Kyllä tätä suositella voi kuitenkin. Älkää laittako odotuksia niin korkealle kuin minä tein :D. 

Tällä kertaa kutimen sijasta tarjolla mokkapaloja ja vaniljajäätelöä :). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti