Virkaa tekevä komisario Paloviita saa eteensä tavanomaisen ryyppyporukan tappotapauksen, jota selvitettäessä palautuvat mieleen lapsuuden kesät. Ystävyydessä ei lapsuudenystävän mukaan mietitä oikeutta tai velkoja, mutta Paloviita tekee silti omat ratkaisunsa. Samalla Paloviita joutuu miettimään omaa elämäänsä ja tekemiään valintoja. Lukija jää miettimään, miten Paloviidan varhaisnuoruuden tapahtumat ovat vaikuttaneet hänen elämänsä kulkuun ja valintoihin. Kirja tuo myös hyvin esiin tyypillisen suomalaisen puhumattoman miehen: kriisejä tulee, kun ei osata jakaa ajatuksia.
Paras lukemani kirja pitkään aikaan. Tuomiselta aivan huikea esitys. Ylenpalttinen mainostaminen ja hehkuttaminen ennen kirjan julkaisemista sai minut varpailleni, niin monta pettymyksen lässähdystä on tielleni tullut, viimeisimpänä Läckbergin Kultahäkki.
Sarjan nimi Delta ei tietenkään viittaa amerikkalaiseen tapaan kreikkalaisiin aakkosiin, vaan Kymijoen suistoon. Niin herttaisen suomalaista.
Pariin kohtaan haluaisin kirjan erinomaisuudesta huolimatta takertua: kirjan koulupoikien tappelut ja kotona saadut seuraamukset muistuttavat enemmän 1970-lukua kuin 1990-luvun alkua. Toiseksi: jos pakko-oireinen henkilö tekee kaiken viisi kertaa, ei hänellä taatusti ole aamulla vain kolmea kelloa soimassa. Niitä on joko yksi tai viidellä jaollinen luku.
Jotkut ilmaan jääneet merkit viittaavat siihen, että seuraavassa osassa pääroolin saa jompikumpi tässä kirjassa keskeisessä roolissa olleista poliiseista, Linda Toivonen tai Henrik Oksman. Saapi nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti