Hilduria on hypetetty laajalti sosiaalisessa mediassa, eikä ihme, onhan sen kirjoittaja myös sosiaalisen median vaikuttaja. Olen kauan sitten yrittänyt lukea Rämön kirjaa Talo maailman reunalla, mutta en päässyt kovinkaan pitkälle, kun se alkoi niin ärsyttää. Pitänee yrittää joskus uudelleen. Hildur nimittäin ylitti odotukset, jotka (myönnettäköön) eivät olleet kovin korkealla.
Hildur on islantilainen naispoliisi. Tapahtumapaikkana on menninkäisen muotoisen saarivaltion "pää" eli Länsivuonojen alue, jonka ainoa rikospoliisi Hildur on. Hildurin mielessä kaihertaa aina lapsuudessa tapahtunut traumaattinen pikkusisarusten katoaminen. Hildurilla onkin tapana tuntea nahoissaan, kun jotain ikävää on tapahtumassa.
Hildur saa työparikseen suomalaisen Jakobin, joka kutoo islantilaisia villapaitoja joutessaan. Jakob käyttää myös "korkeita talvikenkiä", mikä sai minut hämmentymään. Kirjailija lienee tarkoittanut korkeavartisia talvikenkiä. Nimitys korkeat kengät tulkitaan yleensä korkeakorkoisiksi kengiksi minun maailmassani. Ei kuulosta kovin käytännölliseltä lumipyryssä.
Kirjassa on hyvä juoni, joka kantaa loppuun saakka. Sivutarinat täydentävät pääkertomusta mukavasti. Henkilöt ovat kiinnostavia ja täyteläisiä, koska heidän taustaansa avataan sopivasti. Rämö tipauttelee esiin islantilaisia tapoja ja tottumuksia sopivasti aina tilaisuuden tullen. Välillä ehkä liikaakin.
Kirjassa ärsyttää eniten se, että Rämö ei näytä tietävän kovin monta islantilaista nimeä. Ainakin nimet Margret, Pétur, Rúnar ja Jónas toistuivat ihmisten nimissä. Vaikka se pieni valtio onkin, tuskin kaikki ihmiset ovat samannimisiä. Kummasti islantilaiset kirjailijatkin keksivät kaikille henkilöille eri nimet. Eikä suomalaisissakaan kirjoissa ole monta Päiviä tai Jaria, vaikka ne tavallisia nimiä ovatkin. On todella työlästä lukiessa selata aina taaksepäin ja miettiä, onko tämä nyt sama tyyppi kuin aiemmin mainittu, vai joku muu samanniminen. Armoa lukijalle, kiitos!
Ja kun nyt ärsytyksen aiheisiin päästiin, niin nostetaanpa esiin termarimuki. Termarihan on puhekielinen lyhennys sanasta termospullo. Termarimukille luontevampi nimitys olisi termosmuki. Etenkin leipätekstissä olisi syytä käyttää asiakieltä, vaikka henkilöiden repliikeissä sitten puhuttaisiinkin termarista.
Rämö eroaa islantilaisista dekkarikirjailijoista siinä, että islantilaisten maailma on aina harmaa, sumuinen, ankea ja köyhä. Rämön Islannissa on värejä ja varallisuutta.
Kirjassa kaikki ei tullut valmiiksi, joten jään odottelemaan jatkoa Hildurin tarinalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti