perjantai 21. lokakuuta 2016

John Verdon: Painajaisuni

Pitkästä aikaa ennätin lukea omavalintaisen kirjankin. Aika on mennyt tenttikirjojen parissa.

Verdonin kirjassa ollaan taas maaseudulla, Catskill-vuorilla, missä entinen rikostutkija Dave Gurney nykyään asustaa. Gurney on jäänyt eläkkeelle poliisihommista, mutta se ei estä häntä auttamasta poliisivoimia aina, kun pyydetään. Ja koska Gurney on aikamoinen legenda, niin häntähän pyydetään.

Tällä kertaa Gurney on lähdössä vaimonsa Madeleinen kanssa lomalle Vermontiin, hiihtämään ja lumikenkäilemään, kun vanha poliisikaveri tulee yllättäen vieraisille ja ehdottaa pientä murhanratkaisutehtävää. Koska murhapaikka on sopivasti matkan varrella, ei Gurney voi kieltäytyä.

Ja sitten ratkotaan murhia. Kirja on monin paikoin epäuskottava, esimerkiksi murhien tekotapojen tai kaikenlaisten teknisten välineiden suhteen. Asioita ei avata riittävän tarkasti, jotta ne muuttuisivat uskottavammiksi. Paljon jää myös hämärän peittoon.

Yleisvaikutelma kirjasta oli: laimea. Paljon mielenkiintoisia tapahtumia ja sivujuonteita, mutta yhteenpunominen jäänyt vähän vaiheeseen.

Koska Verdon on kuitenkin sujuva kirjoittaja, on kirja ihan hyvää luettavaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti