maanantai 29. kesäkuuta 2020

Emelie Schepp: Jaakko kulta

Viides osa syyttäjä Jana Berzeliuksesta kertovasta sarjasta, ja ehdottomasti paras tähänastisista.

Naisia katoaa ja löytyy murhattuna. Nopeasti poliisit löytävät yhtymäkohtia vuotta aiemmin tapahtuneeseen perhesurmaan. Yhden poliisin oma elämäkin kytkeytyy läheisesti tapahtumiin.

Kirjassa on alusta saakka hektinen tunnelma, ja tapahtumat seuraavat toisiaan hengästyttävällä vauhdilla. Janan menneisyydestä tuttu Danilo on myös kiinteästi osana tutkintaa. Janalla on paljon salattavaa, mutta hän ei ole kovin huolellinen pimeän puolensa kanssa. Kirja loppuukin mielenkiintoiseen koukkuun, joka lupailee jatkoa sarjalle.

Henkilöt jäävät jotenkin etäisiksi, vaikka kukin vuorollaan pääsee keskeiseksi hahmoksi. Se johtuu ehkä siitä, että henkilöitä kuvataan kyllä tarkasti, mutta heidän ajatuksiaan ei kuitenkaan avata. Lukijan ratkaistavaksi jää, onko esimerkiksi Mia pahansuopa vai epävarma ja kateellinen, vai saisiko hän jonkin nepsydiagnoosin.

Pidin tästä uusimmasta Scheppin kirjasta kuitenkin enemmän kuin aiemmista. Kirja eteni sujuvasti eikä väkivallalla mässäilty.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti