torstai 11. kesäkuuta 2020

Colson Whitehead: Nickelin pojat

Kirjan teemaksi sopisi: värillä on väliä. Tapahtumien alku sijoittunee 1950- ja 1960-lukujen tienoille. Sen voi päätellä ajankuvasta, musiikista, vaatteista ym. asioista. Ajankohta lienee tahallaan häivytetty tapahtumien fiktiivisyyden korostamiseksi. Kirjan lopussa kirjailija mainitsee joitakin todellisia tapahtumia, joita on käyttänyt tekstinsä luomisessa apuna. Nickelin pojat on kuitenkin täysin fiktiivinen.

Whitehead on taitava kertoja, ja hän osaa luoda elävän kertomuksen. Nickel on rangaistuslaitos, jonne lähetetään sekä värillisiä että valkoisia nuoria, jotka eivät osaa elää sääntöjen mukaan. Mustien kohdalla säännöt ovat hyvin häilyviä, ja rangaistus saattoi tulla kirjan tapahtuma-aikaan lähes mistä hyvänsä. Kirjan alkupuolella kirjailija käyttää aikaa mustien kehnon aseman korostamiseen etenkin etelävaltioissa 1950-luvulla. Ihonväri nousee pitkin matkaa merkitykselliseksi tekijäksi milloin missäkin asiassa. Ihonvärin mukanaan tuomat rajoitukset ovat niin olennainen osa värillisten elämää, että niitä pitääkin painottaa.

Kirjan päähenkilö Elwood Curtis joutuu Nickeliin, vaikka ei ole tehnyt mitään väärää. Elwood on nuhteeton, ahkera työntekijä ja menestyy koulussa. Ihonväristä koituva vääryys vaivaa lukijaa, mikä lienee tarkoituskin. Kirja kertoo myös Nickelin jälkeisistä tapahtumista Elwoodin näkökulmasta.

Kirja sopisi hyvin yläkoululaisten tai lukiolaisten luettavaksi ja keskusteltavaksi.

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 43: kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja. Otavalla näkyy tosiaan olevan oma sarjansa Otavan kirjasto – Elämyksiä maailmalta. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti