Kirja on vähän juosten kust... eikun kirjoitettu. Paljon erilaisia juonenalkuja, jotka sitten tyrehtyvät unohduksiin. Pommiuhka Suomenlaivalla ei kelpaa päätapahtumaksi, vaan sivuutetaan muutamalla lauseella. Mukana menossa myös muukalaislegioona, lapsen kuolema, horjuva mielenterveys. Leona kertoo aina välillä minä-muodossa tapahtumista omasta näkökulmastaan. Muutoin tapahtumat kerrotaan ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta. Joissain kirjoissa on nähty hienoja esimerkkejä siitä, miten kaksi kerronnan tapaa täydentävät toisiaan. Tässä kirjassa niin ei käy, vaan jokainen luku on irrallinen kertomuksen pätkä, eivätkä ne tunnu nivoutuvan yhteen millään. Lukijan on mahdoton selvittää, mitkä asiat ovat merkityksellisiä ja mitkä sivuseikkoja. Leonalla on autismin kirjon häiriö (ent. Asperger), mutta sekin jää sivuseikaksi, eikä selitä juonenkäänteitä juurikaan. Kirja olisi ehdottomasti kaivannut vielä paljon työstämistä ennen julkaisua.
Kirjaa lukiessani odottelin lähinnä, että loppuisi jo. Loppuratkaisusta ei voi puhua, vaan tapahtumat jäävät niin levälleen, että jatkoa lienee luvassa. Ehkä jätän sen lukematta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti