Kirjassa selvitellään taas vanhuksen elämän käänteitä, kun vanhus ei enää itse niitä pysty kertomaan. Laurel kiinnostuu äitinsä menneisyydestä ja kaikenlaista jännittävää paljastuukin. Ennen kuolemaansa äiti saa rauhan, kun saa juteltua menneistä lapsensa kanssa. Tuttu juoni siis, samantapaisia käänteitä on ollut muissakin Mortoneissa. Se ei silti vähennä nautittavuutta.
Kirjojen parasta antia onkin Mortonin kirjoitustyyli. Kirjassa kuvataan suorastaan herkullisesti esimerkiksi nuoren neitosen mietteitä siitä, miten hänet on taatusti adoptoitu, niin väärässä perheessä hän tuntee elävänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti