Cowan-Erskinen esikoisteos perustuu hatarasti hänen omakohtaisiin kokemuksiinsa vanhasta ja perinteikkäästä skotlantilaisesta suvusta. Esikoiseksi kirja on varsin taidokas. Pidin kirjassa sen piilotetusta huumorista.
Kirjassa eletään 1930-lukua vanhassa aateliskartanossa. Liikkeellä on koronantapainen kulkutauti, joka tuntuu kaatavan erityisesti palvelusväkeä vuoteeseen. Kartanossa elävän aatelisperheen elämä järkkyy, kun palvelusväkeä on yhä vähemmän, ja perheen tulisi itse laskea kylpyvesi ja pukeutua. Mitään ei osata eikä haluta tehdä itse. Kirjassa on kuvailtu surkuhupaisan huvittavasti, miten vähän palvelusväkeä arvostettiin, kun kuitenkin lähes kaikki toiminnot olivat sen varassa.
Leskikreivitär Georgina on suvun pää. Kartanossa asuvat hänen lapsensa ja lapsenlapsensa perheineen. Kirjan alussa on henkilöluettelo, johon jouduin palaamaan monta kertaa. En tiedä, miksi minun oli niin vaikea muistaa, kuka on kenenkin lapsi tai puoliso. Ehkä siksi, että tekstissä sitä ei koskaan mainita. Puhutaan vain henkilöistä nimillä.
Kartano on valtava, satakaksikymmentäviisi huonetta ja lukuisia salakäytäviä. Perheenjäsenet voivat viettää viikkokausia näkemättä toisiaan lainkaan. Kukaan ei tiedä toistensa tekemisistä tai suhteista. Jokaista kiinnostaa vain oma napansa. Perheen keskuudessa vallitseekin täydellinen itsekeskeisyys. Kuitenkin suurin osa väestä kokoontuu syömään yhdessä illallista päivittäin. Tällöin purkautuvat kaunat ja kateudenaiheet, ja meno yltyy usein varsinaiseksi bakkanaaliksi.
Leskikreivittären pojan kuoltua alkaa paljastua salaisuuksia, joita on onnistuttu säilyttämään jopa vuosikymmeniä. Perhe joutuu hämmästymään kerran toisensa jälkeen. Taloudenhoitajalla, rouva McBainilla on yllättävästi langat käsissään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti