Roar on kuollut. Hänen leskensä Bricken ja miniänsä Kåra istuvat hiljaisessa talossa miettien omiaan. Bricken muistelee lapsuuttaan ja kertoo samat tarinat yhä uudelleen. Kåralla on salaisuus, joka kalvaa hänen mieltään, niin kuin moni muukin asia. Vihjeistä voi selvittää, että kirjan nykyaika on 1970-luvulla.
Hautajaisia järjestelevien ja Roarin tavaroita selvittävien naisten tarinan rinnalla kulkee tarina 1800- ja 1900-lukujen taitteesta. Tarinan kertoja on Unni, jonka esikoispoika Roar on. Unni joutuu pakenemaan kotimaastaan Norjasta ja päätyi Ruotsiin poikansa kanssa. Mukana kulkee Armod, joka haluaa seurata Unnia kaikkialle ja olla isä hänen pojalleen. Pariskunta löytää lopulta pienen hökkelin, jonne he voivat asettua asumaan.
Unnin ja Armodin elämän kuvaus on kiehtovaa. Elämä ruotsalaismetsässä on äärettömän köyhää ja nälkä tekee ihmiset toraisiksi. Rakkaus on välillä koetuksella, mutta Armod pysyy järkkymättömästi Unnin rinnalla. Luonnon kuvailu on taitavaa. Vuodenkulku sanelee arjen askareet. Armod raataa toisella töissä maksaakseen hökkelin.
Unnin elämässä on tragedia toisensa perään. Kirja on myös hyvin surullista luettavaa. Miten harmaaksi elämä muuttuu, kun toivoa paremmasta huomisesta ei ole. Oikeastaan kirja kertoo Roarista: hänen lapsuudestaan ja jäljelle jääneistä, kun hän on kuollut.
Minne ikinä menetkin on vangitseva. Sitä ei malta laskea käsistään eikä sen toivoisi loppuvan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti