lauantai 11. helmikuuta 2023

Maria Adolfsson: Syöksyvirtaus

Adolfssonin kuvitteelliseen Doggerlandin saarivaltioon sijoittuva sarja on edennyt jo viidenteen osaansa. Aiemmat osat ovat Harha-askel, Myrskyvaroitus, Meren ja pirun välissä sekä Juokse tai kuole.

Edelleen minua ärsyttävät keksityt paikannimet ja henkilönnimet, jotka muistuttavat jotakin tuttua kieltä, mutta eivät ihan ole sitä. Pääsin kuitenkin ärsytyksestäni nopeasti yli, kun tapahtumat lähtivät rullaamaan. Kirjan tapahtumien sijoittuminen pieneen saarivaltakuntaan, jossa etäisyydet ovat pieniä ja kaikki tuntevat toisensa, jolleivät ole peräti sukua toisilleen, tuo siihen omanlaisensa tunnelman. 

Komisario Karen Eiken Hornby joutuu palaamaan töihin kesken vanhempainvapaansa selvittämään nuoren henkilön epäilyttävää kuolemaa. Karenin yksityiselämän seuraaminen tuokin mukavasti särmää, eikä kirja ole pelkkää poliisityötä. 

Adolfsson on hyvä kirjoittaja, ja kirja oli nopeasti luettu. Hän on myös onnistunut luomaan uskottavan tuntuisen oman maailmansa kirjan henkilöille. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti