keskiviikko 15. helmikuuta 2023

Stephen King: Satumaa

Satumaa on alkuperäiseltä nimeltään Fairy tale. Kuvaavampi suomenkielinen nimi olisikin vaikkapa Olipa kerran. Kirja on nimittäin satua alusta loppuun. Luin sen pitkin hampain, koska en ole fantasiakirjallisuuden ystävä. Halusin kuitenkin nähdä, millaisen sadun King on kehrännyt kasaan. 

Kirjassa on paljon kirjallisuusviittauksia ja yhtymäkohtia moniin tuttuihin satuihin. Luultavasti siinä on myös paljon yhtymäkohtia moniin fantasiakirjoihin, mutta en huomannut niitä, koska en lue fantasiakirjoja. Ainakin Nälkäpeli tuli mieleen kirjan loppupuolella. Sitäkään en ole lukenut kuin takavuosina oppilaiden kirjallisuustöiden kautta. 

Satumaa kertoo 17-vuotiaasta Charliesta, jota elämä on jo ehtinyt kolhia. Koska Charlie on kuuliainen nuorukainen, hän auttaa hädässä olevaa naapurin vanhusta. Vanhuksesta ja Charliesta tulee tietenkin ystävät, ja Charlielle paljastuu vanhuksen hurja salaisuus: pihassa olevan liiterin lattiassa olevasta aukosta pääsee toiseen maailmaan. 

Ja sitten päästäänkin varsinaiseen Liisan Ihmemaahan. Kirja on varsin puiseva ja pitkäveteinen luettava ihmiselle, jota sadut eivät sytytä. Kirjan loppupuolen taisteluepisodi on hyvin puuduttavaa luettavaa. Harmikseni kirjan lopussa tapahtuva Charlien elämän palaaminen ennalleen kuitataan parilla sivulla. 

Kingin mielikuvitus on myös ehtymätön kaikenlaisten ällöttävyyksien kuvailussa. Maan alla asuvan kansan koettelemukset ovat suorastaan vastenmielisiä.

King kirjoittaa aina sujuvaa tekstiä, mutta Satumaa ei saa minulta kehuja. En ole kohderyhmää. 




1 kommentti:

  1. Minä rakastan fantasiaa, mutta nuo ällötykset eivät kiehdo ollenkaan. Varsinkin kun King todella osaa kirjoittaa myös pelottavasti.

    VastaaPoista