torstai 5. syyskuuta 2024

Christian Rönnbacka: Henna Björk - Koodi

Henna Björk -sarjassa on aiemmin ilmestynyt kirjat Isku ja Jahti. Olen aiemmin kuvannut kirjoja mm. epäuskottaviksi ja vauhdikkaiksi, ja sama pätee edelleen. Kirjan takakannessa juoni kerrotaan varsin tarkasti, eikä siihen jää lisättävää.

Koodi on tyypillinen lajinsa edustaja eli jännityskirja, jossa seikkaillaan ympäri Eurooppaa rikollisten perässä. Supon käytössä olevat rahavarat vaikuttavat rajattomilta, samoin yksittäisen poliisin sananvalta tekemistensä suhteen. Rönnbacka hakenee jalansijaa alan markkinoilta naispäähenkilöllään. 

Mitä kirjassa tapahtuukin, se tapahtuu vauhdilla ja tilanteet muuttuvat koko ajan. Ruumisvana vain jää suomalaispoliisien perään. Vauhdilla tavoiteltaneen sitä, ettei lukija ehdi jäädä miettimään, miten realistisia tapahtumat ovat. Väärin. 

Lopun kuningashöpinä erottuu kuin mustikka hernekeitosta. Ruotsin kuningas ei myöskään ole kovin hohdokas yllätys. Luulenpa, että olen nyt tutustunut riittävästi Henna Björk -sarjaan voidakseni sanoa, että sarjan seuraaminen omalta osaltani päättyy tähän. Rönnbacka kirjoittaa sujuvasti, mutta se ei riitä koukuttamaan. 
































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti