sunnuntai 22. syyskuuta 2024

Cilla & Rolf Börjlind: Yön silmä

Yön silmä on Tom Stilton -sarjan kahdeksas osa. Börjlindin pariskunta on työskennellyt yhdessä jo 30 vuotta, ja sarjan edellistä osaa lukiessani epäilin, että iän myötä tullut väsymys alkaa näkyä. Rolf Börjlind on jo seitsenkymppinen, vaimonsa kymmenen vuotta nuorempi. 

Vaan kuinka ollakaan, Yön silmä kulkee taas kuin juna. Keskeisissä rooleissa olevien poliisien elämä on tasaantunut, ja jokaisella on tasapainoinen ihmissuhde. Niinpä ihmissuhdeasioihin ei tarvitse haaskata liikaa paukkuja, vaan voidaan keskittyä poliisityöhön. 

Mette ja Mårten Olesäter kulkevat yhä mukana eläköitymisistään huolimatta, ja tuovat mukavan leppoisaa tunnelmaa, kuten aina. Mette, entinen syyttäjä muistaakseni, on mukana Hopeasusissa, eli eläköityneiden poliisien toimintaryhmässä, joka auttaa poliisia rikosten ratkomisessa. Tiimiin kutsutaan mukaan myös sairaslomalta palaileva Tom Stilton, ja tapahtumat lähtevät etenemään vilkkaasti. 

Kirjassa ollaan niin Ukrainan ja Puolan rajametsiköissä, Tukholmassa kuin Ranskan rannikollakin. Aiheena on ihmiskauppa ja siihen liittyvä muu rikollinen toiminta. Tutuksi käyneet keskeiset henkilöt tuovat tapahtumien selvittämiseen syvyyttä. 

Kääntäjällä oli pari kummaa käännöskukkasta, kuten täpöten täysi. Eiköhän se ole täpötäysi tai tupaten täysi. Muitakin kummallisuuksia oli, mutta ei niistä sen enempää. Lopputeksteissä kirjailija kiittelee kansikuvan suunnittelijaa. Itse pidän kansikuvaa luotaantyöntävänä. 

Suomentanut Ulla Lempinen





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti