Lumihauta on jatkoa Lasitarhalle, joka aloitti Metso & Vauramo -sarjan. Elmo Vauramo ja Matilda Metso työskentelevät Jyväskylän poliisissa. Sarjan ensimmäisessa osassa paneuduttiin Elmon taustaan, nyt on Matildan vuoro päästä esiin.
Erittäin mielenkiintoinen juonikuvio, joka johtaa lukijan inarinsaamelaisiin maisemiin. Perhesurman selvittely ja Matildan taustan avautuminen Matildalle itselleenkin kulkevat rinta rinnan. Kirjailija on taitavasti kietonut monenlaisia kommervenkkejä tapahtumien ympärille.
Koska tapanani on aina jumittua epäjohdonmukaisuuksiin ja erheisiin, kävi niin Lumihaudan kohdallakin. Kirjassa Ebbá pakkailee tavaroitaan ja kantaa ne sitten "ulkona odottavaan vanhaan ahjoon". Hän kiskoo perässään myös muona-ahjoa. Kirjailijalla on tainneet mennä ahjo ja ahkio sekaisin. Se on aina riskinä, kun käyttää sanoja, joita ei hyvin tunne. Itselläni on laaja passiivinen sanavarasto (=tunnen sanan ja tiedän merkityksen), ja kun kohtaan lukiessani tuntemattoman sanan, yleensä googletan sen oppiakseni uutta.
Pientä haparointia on myös surmattujen lasten määrässä, kun palataan menneeseen ja Birki kulkee asunnossa. Vaikka eloonjääneellä oli vain kaksi sisarta, on asunnossa kolme kuollutta lasta. Tähän sainkin kirjailijalta selityksen: perheen kokoa oli muutettu tekovaiheessa ja virhe oli jäänyt siitä.
Olen äskettäin lukenut skandinaavisia ja amerikkalaisia tiiliskivijännäreitä, ja jäin miettimään, miksi kotimaiset jännityskirjat ovat lähes poikkeuksetta paljon ohuempia. Suomalaisissa jännäreissä on yleensä parisataa sivua siinä, missä muunmaalaisissa on aina vähintään viisisataa sivua. Ei sillä, ohuempaan kirjaan on mukavampi tarttua.
Toisaalta painotuksetkin ovat erilaisia. Kun useimmiten heti murhan jälkeen on hektisimmät hetket, jolloin kaikki kaivellaan läpikotaisin ja naapureita haastatellaan, istuksii Elmo-poika toimetonna ja odottelee työpariaan takaisin. Lumihaudassa pääpaino on Matildan taustassa, jossa riittääkin puitavaa.
Lumihauta on erinomainen jännityskirja juoneltaan. Hädin tuskin maltoin nukkua yön yli kesken lukemisen. Loppuratkaisu on yllättävä ja jännitys tiivistyy viime metreille. Kirjailijan kiitoksissa naurattaa pojan kommentti. Mielestäni Malmstedt on kyllä jo varteenotettava ja kuuluisa kirjailija!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti