Olisin halunnut pitää tästä kirjasta enemmän. Aiemmin olen pitänyt rikoskomisario Juha Muhosta sympaattisena, nyt lähinnä ärsytti hänen tapansa keskeyttää alaistensa puheet koko ajan.
Tapahtumapaikkana on jälleen vanhan Porvoon ydin. Kirkon muurista löytyy ruumis, ja se saa tapahtumaketjun liikkeelle. Muhonen tiimeineen selvittelee rikosta ja yrittää pitää hyökkäävän toimittajan kaukana.
Tapahtumat etenevät vilkkaasti, ja lisää ruumiita tulee. Kirjassa hyppelehditään asioiden yli, mikä myös kävi minua ärsyttämään. Olen nähtävästi perusteellisemman selvityksen ystävä. Kirjan lopussa, kun ratkaisu on käsillä, puhuvat poliisit laatikosta löytyneestä todisteesta. Selasin uudelleen takaisinpäin, missään ei kerrota tästä löydöstä aiemmin. Poliisityö vaikuttaa suorastaan hutiloivalta. Ihmettelin, kun ei surmatun kotona tutkittu lainkaan tämän tavaroita. Nähtävästi ne oli kuitenkin tutkittu, kun tämä löytökin oli tehty. Lukija saa sillä aikaa seurata Muhosen mässäilyä milloin missäkin pöydässä.
Yksi kirjan henkilöistä heittelee suomenkielisen puheensa sekaan ruotsinkielisiä sanoja. Verenimijä on ruotsiksi blodsugare, ei blodsucare, kuten kirjassa.
Nimistöntutkimusta opiskelleen ja siitä kiinnostuneen silmään käy myös erään pariskunnan "itselleen keksimä uusi sukunimi", joka on varsin tavallinen nimi. Nimenkantajia on Suomessa lähes neljäsataa, ja ulkomailla asuvilla suomalaisillakin reilut sata. Jo käytössä olevan nimen voi ottaa vain, jos sitä esiintyy omassa suvussa tai muutamin muin reunaehdoin. Sitä ei silloin voi "keksiä" itselleen. Toisaalta eräällä kirjan henkilöllä on sukunimi, jota ei ole Suomessa kellään. Tämän nimen olisi pariskunta hyvinkin voinut keksiä itselleen.
Tällä kertaa ei Muhonen valitettavasti onnistunut valloittamaan minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti