sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Karen M. McManus: Kolme pahan perii

Vaihteeksi nuorten aikuisten kirja. Tykkään McManusin kirjoitustyylistä. Vaikka hän kirjoittaa nuorten kirjoja, niissä on tasoja ja kiemurainen juoni. Moni aikuisten kirja häviää juonenpunonnassa McManusin nuortenkirjoille. 

Kirjassa Kolme pahan perii tavataan kolme serkusta, jotka saavat kutsun salaperäisen isoäidin luo pienelle saarelle. Kirjan alkuperäinen nimi onkin The Cousins. Isoäiti on pannut välit poikki kaikkiin neljään lapseensa parikymmentä vuotta aikaisemmin. Sisarusten välit ovat samalla menneet poikki, joten serkukset eivät muista tavanneensa toisiaan aiemmin. 

Milly, Aubrey ja Jonah ystävystyvät heti, ja seikkailu saarella voi alkaa. Serkukset yrittävät tietysti selvittää, kuka heidät kutsui saarelle, ja miksi isoäiti aikoinaan katkaisi välit lapsiinsa. Tästä lähtee aukeamaan aikamoinen juonivyyhti. 

Henkilöt ovat sympaattisia ja luonteikkaita. McManus osaa hyvin eläytyä alle parikymppisen nuoren ajatusmaailmaan. Mielessä ovat niin ulkonäköasiat kuin poikaystävätkin. Ne eivät kuitenkaan ota pääroolia, vaan kirjan nuoret ovat tietysti fiksuja ja tiedostavia. Aikuinen (jopa keski-ikäinen) jaksaa hyvin lukea tällaisia nuorten aikuisten kirjoja. 

Juoni kantaa loppuun asti ja paljastuksia riittää. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti