torstai 23. maaliskuuta 2023

Lisa Jewell: Yöhön kadonnut

Olen pääsääntöisesti pitänyt Jewellin aiemmista kirjoista: Sitten hän oli poissaLöysin sinutJoka askel jonka otatKaikista synkimmät salaisuudet ja Näkymätön tyttö. Jewellin kirjat eivät ole jatkuvajuonisia, vaan joka kirjassa on aina uudet henkilöt. 

Tällä kertaa henkilöt ovat poikkeuksellisen kiinnostavia. Dekkarikirjailija Sophie muuttaa Lontoosta maalle avomiehensä Shaunin kanssa, koska Shaun on saanut paikan yksityiskoulun rehtorina. Paikkakunnalla on tapahtunut pari vuotta aiemmin järkyttävä katoamistapaus, kun juhlimassa ollut nuoripari Tallulah ja Zach ovat jääneet sille tielleen. Sophien eteen tulee tapaukseen liittyviä vihjeitä, ja hän tietenkin tarttuu toimeen. 

Tapahtumista kerrotaan kolmessa aikakerroksessa. Vuoden 2016 tapahtumista, ennen katoamista, kerrotaan Tallulahin näkökulmasta. Vuodesta 2017 kertovissa luvuissa kertojanääni on Tallulahin äidillä Kimillä, joka ei lakkaa toivomasta, että tytär vielä löytyisi. Vuonna 2018 Sophie saapuu paikkakunnalle ja kiinnostuu tapauksesta. Alkuun vuosilukujen vaihtelua oli hankala seurata, koska henkilöitä on paljon, ja osa heistä esiintyy useampana vuonna. 

Juonessa on vähän pitkittämisen makua, eikä pieni tiivistäminen olisi ollut pahitteeksi. Silti mielenkiinto ja jännitys pysyvät yllä loppuun saakka, koska lukija ei voi tietää, mitä oikein on tapahtunut. Kirja on jopa hiukan ahdistava.








2 kommenttia:

  1. Lisa Jewell on koukuttanut minut. Hänen dekkarinsa on luettava, vaikka kuinka ne ahdistaisi.

    VastaaPoista