Clare Pooleyn esikoiskirja Totuushaaste perustui hänen omakohtaisiin kokemuksiinsa. Loppusanoista käy ilmi, että niin tekee myös Joka päivä laiturilla 5. Pooley matkusti työhönsä mainosalalle Lontoon keskustaan samalla junalla, josta nyt kirjoittaa. Tosin hänen työmatkoillaan junassa ei kukaan koskaan puhunut toisilleen mitään.
Kirjassa sen sijaan eräänä päivänä junassa matkustajat alkavatkin puhua toisilleen. Kaikki saa alkunsa, kun yksi matkustajista on vähällä tukehtua eväisiinsä. Muut matkustajat pelastavat hänen henkensä, ja siitä alkaa vähitellen kehittyvä ystävyys matkustajaporukan välillä.
Kirjassa ei oikeastaan tapahdu pitkään aikaan mitään. Tapahtumia kerrotaan vuoroin junassa matkaavien keski-ikäisen toimittajan Ionan, pankissa työskentelevän Piersin, koululainen Marthan, sairaanhoitaja Sanjayn ja mainostoimistossa työskentelevän Emmien näkökulmasta. On hauska seurata, miten henkilöiden ennakko-odotukset toisistaan eivät pidäkään paikkaansa.
Vaikka kirjassa ei näennäisesti tapahdu mitään, vaikuttavat matkustajat toistensa elämään. Kun jollakulla on ongelmia, löytyy muilta ohjeita ja neuvoja ongelman ratkaisemiseksi. Kirja päättyy, kun kaikilla on asiat hyvin.
Hyvän mielen kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti