torstai 30. maaliskuuta 2023

Ruth Ware: Huonetoveri

Huonetoveri on jo seitsemäs Ruth Warelta suomennettu teos. Ware kirjoittaa trillereitä, joiden laatu on mielestäni epätasainen. Huonetoverin edeltäjää, Lumimyrskyä, en saanut edes luettua loppuun pitkästymiseltäni. Sitä aiemmin ovat ilmestyneet Synkän metsän siimeksessäNainen hytissä 10Valhepeli, Rouva Westaway on kuollut ja Lukitut ovet. Olen ollut pettynyt aika moneen Waren kirjoista. Silti jostain syystä lainaan aina uusimman. 

Huonetoverissa Hannah on päässyt opiskelemaan unelmiensa yliopistoon, Oxfordiin. Hän päätyy asumaan samaan huoneistoon rikkaan ja kauniin Aprilin kanssa. Tytöt ystävystyvät ja elävät elämänsä parasta aikaa, kunnes April murhataan. Kirjassa kerrotaan Hannahin elämästä ennen Aprilin murhaa, sekä kymmenkunta vuotta myöhemmin. 

Ennen kuolemaansa April seurusteli rikkaan ja komean Willin kanssa. Kymmenen vuotta myöhemmin Will on Hannahin avomies. ja he odottavat ensimmäistä, yhteistä lastaan. Hannah on onnensa kukkuloilla, sillä hän on ollut rakastunut Williin ensisilmäyksestä saakka. 

Kuvio on outo. Hannahin ja Willin suhde on myös outo. Kirjassa ei kerrota, miksi he päättivät hankkia lapsen juuri nyt. Raskauteen suhtaudutaan kumman etäisesti. Willin hahmo jää häilyvän ohueksi. Hannahiinkaan lukijalla ei synny kummoista suhdetta. 

Silti kirja koukutti, koska halusin tietää, mitä kymmenen vuotta aiemmin tapahtui. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti