Vielä yksi joulukirja, tämä olkoon viimeinen lajissaan tänä keväänä.
Joulun murhapelissä kirjailija on käyttänyt paljon aikaa ja energiaa pelillisyyteen (juonen kustannuksella?). Kirjasta löytyy anagrammeja joululaulun sanoista ja piilotettuja suomennoksia englanninkielisten, jouluaiheisten kirjojen nimistä. Kirjan alussa on näistä erilliset "pelisivut". Suomentajalla on mahtanut olla työtä kaikessa tässä. Kuin myös alkuperäisellä kirjailijalla. Tarkoitus ei nähtävästi ole lumoutua juonesta niin, että siihen uppoutuu, vaan tarkkailla yksittäisiä sanoja. Itse lunttasin heti oikeat vastaukset kirjan takaa, jotta voin keskittyä lukemiseen.
Tuskin lienee kääntäjän osaamattomuutta, että kirjassa mainitaan sana sarkasmi kahdesti oikein kirjoitettuna ja ainakin viidesti muodossa sarakasmi, mikä se sitten lieneekään. Kääntäjä on kuitenkin tehnyt hyvää työtä muovaillessaan koukeroisia virkkeitä, jotta anagrammeja ei olisi niin helppo löytää, kuin suorasanaisesta tekstistä olisi. Kirjassa käytetään myös ilahduttavan paljon vanhahtavia tai murteellisia sanoja. Esimerkiksi omassa lapsuudessani meillä sanottiin pillaamiseksi sitä, kun jotain kaatuu pitkin. En ole sen koommin kuullut kyseistä sanaa käytettävän, ennen kuin tässä kirjassa.
Kirjan alkulehdillä on myös keskeisten henkilöiden sukupuu. Serkukset kokoontuvat vanhaan kartanoon pelaamaan joulupeliä, jonka voittaja perii kartanon. Peli kestää testamentin tekijän mukaan joulusta loppiaiseen. Kuinka ollakaan, ulkona sataa paksulti lunta, joka estää kartanosta lähtemisen. Ollaan perinteisessä suljetun huoneen dekkarissa. Kirjan loppusivuilla on myös kartta huoneiden sijainnista.
Tarina lähtee jähmeästi käyntiin. Henkilöillä tuntuu olevan menneisyydessä paljon käsittelemättömiä asioita, joita ei kuitenkaan avata sen enempää. Olin jo lähellä heittää kirjan sikseen, kun en saanut juonesta otetta. Kun pääsin yli puolenvälin, alkoi juoni vähän luistaa. Silti se jää aukkoiseksi ja henkilöt ohuiksi.
Huonoimpia lukemiani joulukirjoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti