Sain joululahjaksi tämän Holtin pokkarina. Kirja osoittautui niin pienellä präntillä painetuksi, etteivät meikäläisen moniteholasit kyenneet sitä lukemaan kuin tietyssä asennossa. Niinpä lainasin saman kirjan kirjastosta vähän suuremmalla präntillä.
Ennen tämän kirjan lukemista piti tietysti lukea kaikki aiemmin ilmestyneet Inger Johanne Vik -dekkarit. Ne osoittautuivat hyviksi. Lahjakirja oli siis sikäli onnistunut, että ilman sitä tuskin olisin tullut tähän sarjaan tarttuneeksi. Nyt aion lukea tätä edeltävän sarjan, Hanne Wilhelmsen -dekkarit. Ja tietysti uusimman Inger Johanne Vikin, se on vielä varauksessa.
Tämä nimenomainen kirja oli hyvä. Paksuudestaan huolimatta juoni pysyi kasassa. Alussa tuntui, että henkilöitä on liikaa, ja lopussakin vielä pohdin jonkun kohdalla, onko hän esiintynyt aiemmin kirjassa. Alku olisi pitänyt lukea yhtäjaksoisesti eikä sivu illassa -tyyliin. Minkäs teet, kun aikaa ei ole. Mieluummin istuisin kirja kädessä sohvannurkassa kuin laittaisin ruokaa ja ajaisin tallikyytejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti