Karin Erlandsson: Saarretut

En muistanut, että olin jo lukenut Erlandssonin Kuolonkielot, ja olin lainannut senkin kirjastosta. Luin sen kaksi vuotta sitten juhannuksena. Onneksi minulla oli se lainassa, koska Saarretuissa on samoja henkilöitä ja tapahtumat jatkuvat Kuolonkielojen tapahtumista. Plarasin siis pikalukuna aiemman kirjan ensin läpi, mikä teki Saarrettujen lukukokemuksesta huomattavasti miellyttävämmän.

Kirja kertoo toimittaja Sara Kvistista, ja sivujuonteena jatkuu edellisessä kirjassa kuolleen Monikan perheen selviytymistarina. Kirjassa puhutaan todella ärsyttävästi koko ajan Monikan kuolemasta murhana, vaikka edellisessä kirjassa annettiin ymmärtää kuoleman olleen vahinko. Tosin asiaa ei koskaan kunnolla käsitelty loppuun. Samalla tavalla päättyy tämäkin kirja: kaikki jää levälleen. Lukija tuntee itsensä huijatuksi. Kirjalla on pituutta parisataa sivua, joten lisääkin tarinaa olisi helposti kansien väliin mahtunut.

Niin monta narunpätkää jäi tuuleen liehumaan, että eiköhän tällekin tule jatkoa taas muutaman vuoden päästä. Verkkaisesta kirjoitustahdistako johtuu, ettei kirjailija itsekään oikein muista, mitä aiemmin on tapahtunut. Kirja sinänsä on hyvää ja sujuvaa luettavaa.

Kirjan erikoisuus on sen suomenruotsalaisuus. Se on siis ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta suomennettu.