keskiviikko 29. marraskuuta 2023

Elly Griffiths: Lukittu huone

Ruth Galloway -sarjassa ollaan jo viidennessätoista osassa. Kirja sijoittuu aikaan, jolloin korona levisi niin Isossa-Britanniassa kuin muuallakin. Koronasulun aikaan Ruth saa yllättävän vieraan ja tapahtuu asioita, joita sarjan seuraajat ovat kieli pitkällä odottaneet monen osan ajan. Mielestäni kirjailija ei ole rankannut tapaamisia lainkaan niin korkealle kuin lukijat, niin latteasti niitä kuvaillaan. 

Vaihteeksi luut ja luurangot eivät ole kovin keskeisessä roolissa, vaikka Ruth onkin forensinen arkeologi. Toki pakollinen luurankokin löytyy, mutta tapahtumat pyörivät nykyajassa ja enimmäkseen elävien tai vasta kuolleiden ihmisten ympärillä. Ruth saa myös uuden naapurin, josta paljastuu ällistyttäviä asioita. 

Kirja on taas luettu aivan liian nopeasti. Itse asiassa se on ohuenpuoleinen ja painettu isolla fontilla paksulle paperille, kuten sarjan muutkin osat. Ruthin valloittava seura pitää tiukasti imussaan ja kirjan soisi jatkuvan vielä pitkään. 

Suomentanut Anna Kangasmaa







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti