lauantai 24. huhtikuuta 2021

Karen M. McManus: Yksi meistä valehtelee

Kiinnostuin McManuksen uusimmasta suomennoksesta, Kaksi voi säilyttää salaisuuden. Tavoilleni uskollisena haluan tietysti lukea aiemmat kirjat ensin. 

Kirja on nuorten aikuisten kirja, joten en ihan ole kohderyhmää. Viihdyin kuitenkin kirjan parissa. Sen lukeminen toi mieleen takavuosien tv-sarjan Gossip Girl. Ehkä jompikumpi onkin saanut vaikutteita toisestaan. 

Kirjan high schoolissa on tietysti rikkaiden ja köyhien perheiden lapsia tasapuolisesti. Yhteistä heille on se, että kaikki ovat kauniita tai hyvännäköisiä. Kuten tv-sarjoissakin. Kirja on hieman stereotyyppinen, mutten antanut sen häiritä. 

Viisi nuorta on yhtä aikaa jälki-istunnossa, ja yksi heistä kuolee. Nuoret eivät aiemmin ole olleet juuri tekemisissä keskenään, mutta yhteinen ahdinko ja syytettyjen penkille joutuminen yhdistää heidät. Kirja onkin kesyhkö trilleri. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti