Kirja oli aika kamalaa luettavaa. Lukujen nimet ovat naurettavia ja turhia, kun luvut ovat niin lyhyitä. Sankaritar Sarah on ylettömän innoissaan salapoliisipuuhastelustaan, jota hän tekee päivätyönsä ohella. En muista, mikä hänen päivätyönsä oli, jotain turhaa varmaankin. Kirjassa viitataan jatkuvasti kaksikon aiempiin tapauksiin. Milloin mikäkin paikka tai rakennus tuo mieleen jonkin murhan tai muun tapauksen, jota he ovat selvitelleet. Ratkaistujen tapausten määrään nähden Sarahin innostus on aika ylitsevuotavaa.
Parivaljakko tuntuu olevan omalla alallaan yksityisetsivinä, koska he ovat niin kertakaikkisen nokkelia, että hoksaavat kaikki yhteydet tuosta vaan. Ihmiset kertovat heille kaiken tarpeellisen, koska he nyt vaan ovat niin mukavia ja hyviä kuuntelemaan. Mitään pahaa kaksikolle ei tapahdu, vaikka he pyörivät huumeidenmyyjien kintereillä ja jututtavat mafiapomoa. Kaikki rikolliset suorastaan antautuvat heidät nähdessään.
Sarahilla on kommunikaatio-ongelmia tyttärensä kanssa. Mitä tahansa Sarah tyttärelleen sanookin, voivottelee hän mielessään, miten taas tuli valittua väärät sanat. Erittäin luontevaa kanssakäymistä. Tytär vaikuttaa aivan tavalliselta nuorelta eikä edes käyttäydy huonosti. Silti hänen teini-iästään tehdään iso numero.
Ärsyynnyin erityisesti siitä, että kirjassa on kursiivilla korostettu milloin mitäkin noin joka kolmannessa lauseessa. Kursivointi menettää nopeasti tehonsa, kun sitä käytetään näin.
Kirja sopisi hyvin nuortenkirjaksi. Tosin juonen köyhyyden takia se ei varmaan nuoriakaan kiinnosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti