Varastettujen hetkien puutarhassa jatkuu Aina Varjorannan tarina, joka alkoi Unohdettujen unelmien kirjastossa.
Siis mitä kaikkea ihanaa Ainalla onkaan ympärillään: ruukki ja kartanon vanha puutarha, hylätty talvipuutarha sitruunapuineen, ruusutarha... aistin suurta kateutta täällä päässä. Aina pääsee matkustamaan myös Pohjois-Italian huikeisiin maisemiin. Kirja on täynnä ihastuttavaa kauniiden maisemien kuvailua, mikä nosti kirjan kiinnostavuutta monta pykälää.
Aina saa edelleen viestejä vuosi taikka kaksi sitten kuolleelta äidiltään. Ei telepaattisesti, vaan edesmenneen äidin juristiystävän kautta. Äidillä on ollut paljon salaisuuksia, joita hän vähitellen raottaa kuolemansa jälkeen. Ainalla on nyt uusi elämä Kielokoskella, jossa hänellä on paljon ystäviä ja työ kirjastonhoitajana. Yksi äidin salaisuuksista johdatti Ainan Kielokoskelle.
Kirjassa viehättää maisemien lisäksi se, miten kirjaston kautta saadaan ihmiset kiinnostumaan lukemisesta, runoista ja kirjoittamisesta. Kirja tarjoaa lukuisia ideoita, joita toivoisi todellisten, oikean elämän kirjastojen hyödyntävän. Ehkä ne jossain ovatkin olemassa ja sitä kautta päätyneet kirjaan, ken tietää.
Kielokoskella on parisuhdeongelmia vähän yhdellä jos toisellakin. Ainan edellisessä kirjassa alkanut romanssi Maunon kanssa rakoilee pahasti. Ainan roikkuminen Maunossa on niin ärsyttävää. Jos mies käyttäytyy perheasioissa Maunon tavoin, se on kiitos ja näkemiin. Kyllä ne silmät joskus aukeaa ja jos ei aukea, niin oma on häpeänsä.
Kirjan loppua kohti päästessäni silmäilin huolestuneena jäljellä olevia sivuja. Millään kaikki käänteet eivät ehdi selvitä ennen kirjan loppumista. Eivätkä ehtineet. Odotan hartaasti seuraavaa kirjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti