Kirja kertoo Helsingistä Gävleen muuttaneesta rikostoimittaja Rosasta, joka on saanut töitä ruotsinsuomalaisen lehden toimituksesta. Rosa ei osaa kahta sanaa ruotsia, vaan asioi joka paikassa englanniksi. Lukija miettii, miksi ihmeessä Rosa sitten hakeutui Ruotsiin töihin. Rosan muuttoon on syy, jota pantataan kuin parastakin aarretta kirjan loppupuolelle asti.
Ruotsissa Rosa tutustuu Skutskärin suomalaisyhteisöön ja etenkin rikospoliisi Janiin, joka hänkin on saanut lemput työstään. Janin perheessä tapahtuu kummia, ja Rosan sisäinen rikostoimittaja kiinnostuu asiasta.
Skutskärin suomalaisyhteisö on hyvin stereotyyppinen. Alkoholia kuluu runsaasti, ruotsia osaa tai haluaa puhua vain harva. Haikeudella kuunnellaan suomenkielisiä iskelmiä ja muistellaan kotimaata. Nuorempi polvi elää vanhempiensa tavoin, vaikka on syntynyt Ruotsissa.
Hakkarainen on itse asunut viimeiset kymmenen vuotta Ruotsissa. Hänellä on varmasti ensikäden tietoa ruotsinsuomalaisten ongelmista ja sopeutumisvaikeuksista. Silti suoraviivainen yleistäminen ärsyttää etenkin kirjan alussa, ennen kuin siihen tottuu. Kirjan alussa ärsyttää myös se, että kirjailija selittää liikaa jokaista ruotsinkielistä kommenttia.
Kirjan alku kulkee kankeasti, mutta lopussa tulee yllättävä käänne toisensa perään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti