Backmanin esikoisteos on useimmista esikoisteoksista poiketen varsinainen tiiliskivi. Jostain syystä esikoisteokset usein ovat laihanlaisia, vähän niin kuin ujosti kirjoitettuja "ei tästä kukaan tykkää kuitenkaan". Backman on rohkeasti kirjoittanut syvemmän ja monitasoisemman kirjan.
Kirjan juoni on tuttuudestaan huolimatta mielenkiintoinen, ja siihen on löydetty kiinnostava näkökulma kuningas-viittauksineen. Potkut saanut toimittaja Saana alkaa tutkia lomapaikassaan Hartolassa kolmekymmentä vuotta aikaisemmin tapahtunutta nuoren tytön selvittämättä jäänyttä kuolemaa. Pääkaupungissa tutkii samaan aikaan rikosylikomisario Jan outoa murhaa. Tuttavien toimesta Saana ja Jan ohjautuvat sokkotreffien kautta yhteen ja ennen pitkää käy ilmi, että tapauksetkin liittyvät toisiinsa.
Vaikka kirja on paksu ja asiat käsitellään huolella, jää joidenkin tapahtumien kohdalla selvittely ilmaan. Esimerkiksi miksi Saanan täti salaili menneitä asioita?
Kirjassa käytetty kieli ärsyttää. Kirja voisi olla hyvää yleiskieltä, eikä se laimentaisi lukukokemusta lainkaan. Sen sijaan satunnaiset slangisanat pomppaavat silmille, etenkin kun ne eivät ole henkilön repliikissä. Kirjassa podetaan darraa jankuttamiseen asti, maassa lojuu pudonneita snägärituotteita, mutta bussi on silti bussi.
Kirjassa on paljon tuotesijoittelua, mikä vaikuttaa alleviivaavalta. Tädin "Marimekon Kurkistusmekon" voisi kuvailla sanoinkin mekoksi, jossa on paljon erivärisiä taskuja. Lukija tietäisi silti, mistä on kyse.
Selkeitä asiavirheitäkin on. Poliisi on lähettänyt kyselyn Darknetiin. Käsittääkseni sellaista ei ole olemassa, mutta dark web on. Kuplassa ei ole takaluukkua, johon matkakassi nakataan. Siellä on moottori. Heti toisella sivulla on aamun ensimmäinen asiakas kaupassa Hartolassa armon vuonna 1989 aamuseitsemältä. Siihen aikaan maailmassa ei kyllä mikään kauppa Helsingin Asematunnelin ruokakauppaa lukuun ottamatta auennut seitsemältä. Mahtoiko korppukinkkuakaan silloin saada lihatiskiltä. Ainakin muutamaa vuotta aiemmin valikoimat rajoittuivat launtaimakkaraan, gouteriin, sipuliteemakkaraan, palvikinkkuun ja meetvursteihin.
Jäin myös ihmettelemään, kuka on Linden, johon poliisit vitsillä pariin kertaan viittaavat. Tämä ei auennut minulle.
Kirjalle lienee tulossa jatkoa, joten päässemme näkemään, miten nuorenparin suhde kehittyy. Lakkaako Saana päivittelemästä, miten komea ja raamikas Jan on, vai jatkaako hän pinnallista suhtautumistaan?
Olipa tässä kirjassa ruodittavaa. Kuitenkin se oli kiinnostava ja loppua kohti myös jännittävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti