Puonti on kehittynyt sitten esikoisdekkarinsa Mannin. Milossa on jo selvästi enemmän tunnetta mukana, eikä se ole niin kliininen tapauskertomus kuin edeltäjänsä.
Huumemaailmassa tässäkin kirjassa pyöritään, mutta juoneen tuo lisää sisältöä nuoren tytön kidnappaus. Poliisit ovat taas tietysti ylivertaisia ja päihittävät rosvot kuusi-nolla.
Vaikka juonen kehittely on edistynyt, on poliisien ja poliisityön kuvaaminen edelleen kovin kaavamaista. Pesonen onkin virkistävä poikkeus kirjan poliiseissa, hän menee omia polkujaan säännöistä piittaamatta. Pientä säröä poliisien kuvaus kaipaakin jalustalle nostamisen lomassa.
Juoni on kuitenkin vetävä, ja kirjan lukeminen sujuu joutuisasti. Sen verran imua siinä on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti