Iida Rauma: Hävitys – tapauskertomus

Luin äskettäin kirjan, jossa oli paljon lukuja. Muistan miettineeni, miksi kirjassa pitäisi olla lukuja. Joissain kirjoissa lukuihin jakaminen vie tapahtumia eteenpäin, mutta ei kaikissa. Selatessani Hävitystä se näytti hyvin luotaantyöntävältä, koska koko kirja näytti olevan yhtä ja samaa lukua. Näin lukujen merkitys kirkastui minulle. Lukeminen on helpompi lopettaa ja seuraavalla kerralla jatkaa, kun voi lukea luvun loppuun ja aloittaa uudesta luvusta. Katkottomassa kirjassa on vaikea löytää sopivaa kohtaa lukemisen tauottamiseen. 

Päätin kuitenkin antaa Hävitykselle mahdollisuuden ja aloitin sen lukemisen. Lukuja kirjassa ei tosiaan ole, mutta se on jaettu kolmeen, otsikoimattomaan osaan. Kirjan lukeminen oli työlästä, koska lukujen puuttumisen lisäksi sen kappaleet ovat hyvin pitkiä. Jos joutui lopettamaan lukemisen kesken kappaleen, oli vaikea palata samaan kohtaan. 

Hävitys on hidasta luettavaa, koska teksti on yhtä tajunnanvirtaa, jossa ei ole selkeää alkua tai loppua. Täytyy lukea suurella intensiteetillä, jotta pysyy mukana virrassa. Kuitenkin kirja on kiinnostava ja humoristinenkin. Tajunnanvirta johtaa asiasta toiseen ja lukija kohtaa yhä uudelleen uskomattomia oivalluksia, jotka haluaisi kirjoittaa muistiin. Huikeaa on, että kirjan nykyhetki kestää vain vuorokauden, mikäli oikein kärryillä pysyin. Kirja onkin nykyaikainen yhdenpäivänromaani.

Kirja on raadollinen kuvaus koulumaailmasta. Päähenkilö A.:ssa on oltava jotain syvästi ärsyttävää, joka saa muut tölvimään häntä. Musiikkiluokalla olevan A.:n kiusaaminen pahenee, koska opettaja ylläpitää sitä omalla toiminnallaan. Kukaan koulun aikuisista ei tunnu olevan A.:n puolella. 

Lukija on tyrmistynyt, koska A. vaikuttaa olevan monella tavalla lahjakas ja älykäs oppilas. A. hankkii tietoa asioista, jotka kiinnostavat häntä. Loistavan muistinsa ansiosta hänellä on monipuoliset tiedot. Luokalle tulee uusi oppilas, Ira, joka on sosiaalisesti yhtä heikossa asemassa kuin A. Tyttöjen välille ei kuitenkaan synny ystävyyttä. Välillä vaikuttaa siltä, että Iraa ei oikeasti ole olemassa, vaan hän on A.:n alistetun mielikuvituksen tuotetta. 

Päähenkilö A. on aikuistuttuaan opiskellut historianopettajaksi. Samaan aikaan, kun hän muistelee kammottavaa kouluaikaansa, hän kertoo Turun historiasta. Kirja on kattava läpileikkaus Turun kaupungin tuhosta kerta toisensa jälkeen. Rauma on tehnyt valtavasti taustatyötä kirjaa varten. Hän taisikin kirjoittaa sitä vuosia ja vuosia, kunnes aika oli kypsä julkaisemiseen. 

Kirjassa mainitaan useita koulukiusaamiseen perehtyneitä, asiantuntijoiden kirjoittamia teoksia, jotka jokainen koulumaailmassa työskentelevä lienee lukenut. Kun kirjoja katsoo A.:n silmin, niiden sanoma tuntuu aivan naurettavalta. Kiusaaminen laitetaan niissä kiusaajan persoonan syyksi, jopa geneettisistä syistä johtuvaksi ilmiöksi. A. nostaa kiusaamiseen johtaviksi tekijöiksi opettajat sekä oppilaitoksissa vallitsevan kilpailuhengen: kun oppilaita kyykytetään ja pistetään arvojärjestykseen, oppivat he itsekin tekemään samoin.

Jos lukija onkin epävarma siitä, perustuuko kirja tositapahtumiin, kirjan lopussa hän vakuuttuu siitä. Kirjan viimeisillä sivuilla on valokuvia musiikkiluokan kuorosta, päiväkirjasivuista ja koulusta, jossa kaikki tapahtui.