Luin kesän lopussa Annolan esikoisteoksen Kunnes kukkivat puut, ja olin vaikuttunut kirjan kauniista kielestä. Kunnes kukkivat puut kertoo Emiliasta, jonka mieli hajoaa hiljalleen. Kirjassa on paljon päähenkilön lapsuusmuistoja, kuten on Annolan toisessakin romaanissa Kaikki lokakuun taivaat.
Kaikki lokakuun taivaat kertoo eläkeiän kynnyksellä olevasta luokanopettajasta nimeltä Kaisu Hänninen. Kaisu lienee tyypillinen koko elämänsä koululle uhrannut luokanopettaja: hän ohjaa, neuvoo, auttaa, tukee ja lopulta tekee puolesta. Kaisu itse näkee itsensä yhteisön tukipylväänä, mentorina, kaikkien ihailemana työjuhtana. Vähitellen Kaisun minäkuva alkaa säröillä, ja hän alkaa nähdä kritiikkiä kaikkialla. Avioliitto Jarmon kanssakaan ei taida olla ihan sitä, miltä näyttää.
Kaisun lisäksi kirjassa saavat äänensä kuuluville muutama hänen kolmasluokkalaisistaan, näiden vanhemmat sekä Kaisun lapsuusmuistot. Jokaisella luvulla on oma puhujansa. Tämä tuo kirjaan kerroksellisuutta ja tarina saa paljon vivahteita. Maahanmuuttajaoppilas Sagal muistelee kotimaataan ja opettelee vasta suomen kieltä. Alina pelaa aivan liikaa, koska hänen isänsä on pelisuunnittelija. Mikael näkee maailman toisin kuin muut. Kaikki näkevät lokakuun taivaan omalla tavallaan.
Kaisu on katkera elämälle. Se ei ole aina mennyt niin kuin hän halusi. Katkeruus saa kuulemaan asiat toisin kuin ne on tarkoitettu. Kaisu alkaa olla varpaisillaan omassa työyhteisössään. Kun vielä oppilaiden vaativat vanhemmat tuntuvat hyökkäävän Kaisua vastaan, alkaa uuvuttaa. Kauan piilossa muhinut aggressiivisuus nostaa taas päätään.
Löysin Kaisun ajatuksista myös tuttuja tuntemuksia: minäkin olen joskus ajatellut noin. Kirja onkin varmaan antoisinta luettavaa niille, jotka itsekin työskentelevät koulumaailmassa.
Kirjan loppu on vähän vaisu. Kaikki ikään kuin hiipuu. Kirjailijan on ehkä ollut yhtä vaikea lopettaa kirjaa kuin lukijankin. Kaisun seurassa viihtyisi kauemminkin.
Plussaa kauniista kannesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti