Kirja, joka ei herättänyt muita tunteita kuin pitkästymistä. Kannen ylisanat jäivät toteutumatta. Tremaynen esikoinen, Jääkaksoset, oli huikean hyvä. Sen jälkeen ihmestyneet Tulilapsi ja Ennen kuolemaani ovat olleet pettymyksiä. Samaten Vuoroveden vanki. Pitäisi alkaa varmaan tehdä listaa kirjailijoista, joiden kirjoja ei kannata lukea, niin ei tulisi haaskattua aikaa aina uudelleen.
Vuoroveden vanki kertoo Hannahista, joka työskentelee jossakin Englannin rannikolla sijaitsevalla pienellä saarella. Hannahin työ on toimia luksushotellin somevastaavana tai jonain sellaisena. Edellisenä kesänä on tapahtunut onnettomuus, jonka seurauksena Hannah on traumatisoitunut, eikä uskalla enää mennä vetten ylle edes veneessä. Niinpä hän on saaren vanki. Juonipaljastus: trauma unohtuu vikkelään, kun henki on kyseessä.
Kirja on loputtoman tylsää jaarittelua. Hannah puhelee kuolleiden kanssa ja yrittää selvittää äitinsä kuolemaa (jossa ei ole ollut mitään epäselvää) ja siskonsa onnettomuutta. Selvittely on avutonta ja enimmäkseen Hannah vain ajelehtii.
Kirjan lopussa tapahtumat tiivistyvät ja selviävät liiankin nopeasti. Niiden kunnolliseen avaamiseen olisi voinut uhrata enemmän tilaa. Nyt ne kuitataan parilla sivulla, kun koko aiempi kirja on tyhjää jaarittelua. Vihoviimeisessä luvussa kirja muuttuu pehmeäksi rakkausromaaniksi, mikä ei sovi muun kirjan tyyliin lainkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti