Luin kahden Elinan kirjat peräkkäin. Annolan (Kaikki lokakuun taivaat) soljuvan kielen jälkeen Backmanin kieli tuntuu tavallista töksähtelevämmältä ja kömpelömmältä. Siihen kuitenkin tottuu nopeasti ja sitten lukeminen sujuu.
Aiempien Saana Havas -sarjan kirjojen (Kun kuningas kuolee, Kun jäljet katoavat) kohdalla olen valittanut ylenpalttisesta tuotesijoittelusta. Tässä kirjassa se on vihdoin maltillista ja taisi jäädä pariin mainintaan. Hyvin toimii ilmankin. Muitakin turhia maneereja, kuten se, että Saana ei lakkaa ihmettelemästä miesystävänsä vetävää ulkonäköä, on jäänyt pois.
Tällä kertaa true crime -podcastia (miten tämän sanoisi nasevasti suomeksi?) tekevä Saana matkustaa Lappiin jutun perässä. Kaksikymmentä vuotta aiemmin nuori tyttö on kadonnut ja löytynyt murhattuna, ja hänen siskonsa toivoo Saanan tekevän tästä jutun, jotta tapaus ehkä selviäisi. Ennen sitä tapahtuu kuitenkin uusi murha.
Saana urkkii tietoja niin paikallisilta surmatun tytön tunteneilta kuin paikallispoliisilta. Tapahtumapaikalla asuu mielenkiintoista väkeä, joka tulee tutuksi. Saana on luvannut kerätä tietoa ja hyväksyttää sen podcastin tilaajalla ennen julkaisemista. Kirjan lopussa ei kerrota, tuleeko podcastista totta.
Arvasin syyllisen heti, kun Saana tapasi hänet ensimmäistä kertaa. Syyllinen on vähän liiankin ilmeinen. Kirja on viihdyttävä. Loppukiitoksissa kerrotaan sen saavan jatkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti