Sitä tulee miettineeksi, että jos itse kirjoittaisin kirjan, yrittäisin keksiä uusia juttuja joka kirjaan. Oletettavasti sama lukijakunta lukisi monia kirjojani, jos niihin tykästyisi, joten olisi noloa, jos samat teemat toistuisivat. Karin Fossum ei ole tällaisia miettinyt. Toistuvina teemoina ilmestyvät mm. kadonneet lapset, yliajetut kissat joiden sisälmykset valuvat pellolle, syöpään kuolleet puolisot.
Kun olin lukenut Harriet Krohnin murhaa ensimmäiset 60 sivua, olin kuolla tylsyyteen. Miten sama kirjailija voi kirjoittaa välillä niin kiinnostavasti ja välillä niin unettavasti? Pikku hiljaa minulle valkeni (!!), Että tällä kertaa tapahtumia katsottiinkin rikollisen näkökulmasta. Oikeastaan aika kiinnostava ajatus, joskin toteutus oli tylsänpuoleinen. Huonoin tähänastisista Fossumeista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti