Aivan järkyttävää paskaa. Olen melkein sanaton. Sanoin yseille, että kirjaa voi sanoa tylsäksi, jos perustelee sen. Kerroin lukevani parhaillaan aivan älyttömän huonoa kirjaa. Joku kysyi, miksen lopeta. Sanoin haluavani nähdä, paranisiko se loppua kohti. Sitten mietittiin yhdessä (oppilaiden aloitteesta), miten kamalaa minun elämäni onkaan: luen huonoa kirjaa nähdäkseni, paraneeko se.
Kirja on kuin seiskaluokkalaisen aine. Tai huonompi. Asioita ja tapahtumia vain luetellaan. Kukaan ei ajattele mitään, eivätkä tapahtumat kehkeydy eteenpäin. Tekstistä puuttuu loogisuus ja sidoksisuus. Jotkut henkilöt esitellään kertoen merkityksettömiä juttuja, toisia ei esitellä sen kummemmin ollenkaan. Tapahtumapaikoissa harpotaan sinne tänne ilman mitään syytä.
Kirjassa olisi voinut olla ainesta. Lönnroth voisi kaupata ideoitaan paremmille kirjoittajille. Aivan lopussa, viimeisen luvun loppumetreillä tuli pieni yllätysmomentti ja ilahduin. Se vesittyi luvun perään ympätyllä selittävällä luvulla.
Kirjassa olisi voinut olla ainesta. Lönnroth voisi kaupata ideoitaan paremmille kirjoittajille. Aivan lopussa, viimeisen luvun loppumetreillä tuli pieni yllätysmomentti ja ilahduin. Se vesittyi luvun perään ympätyllä selittävällä luvulla.
Kirja on kirjoitettu ja painettu tänä vuonna. Poliisit ottavat käyttöön aivan uuden menetelmän, Mind Mapin (kyllä, näin kirjoitettuna). Siitä vouhkataan useampaan kertaan ja sen erinomaisuutta hehkutetaan. Oikeasti. Jotain ehkä selittää se, että kirjailija on seitsenkymppinen. En tainnut olla ihan kohderyhmää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti