Kiltti tyttö jätti jälkeensä suuret odotukset. Paha paikka ei ihan niitä täyttänyt.
Kirja kertoo keskiamerikkalaisesta (kai?) perheestä, joka on oikea syrjäytymisen perikuva. Ei ole rahaa vaatteisiin tai ruokaan tai mihinkään. Köyhyyden kuvaus on suorastaan inhorealistista. Irvokkaaksi sen tekee se, että köyhyydestä ja kurjuudesta huolimatta kaiken yllä leijuu rakkaus ja välittäminen. Gaah. Tapahtumia tarkastellaan takaumien kautta. Vuoroin muistelevat Patty, perheen ammoin traagisessa perhesurmassa kuollut äiti (teknisesti tämä on mahdollista miten?), vuoroin poika Ben, joka on istunut vankilassa viimeiset 24 vuotta äitinsä ja kahden siskonsa tappamisesta. Nykypäivää tarinassa valottaa Libby, perheen tytär, ainoa eloonjäänyt Benin lisäksi.
Libbyllä tuntuisi olevan aika paha asperger ja kleptomania. Mitään hän ei saa aikaiseksi, ei halua olla tekemisissä kenenkään kanssa, ei viihdy edes itsensä kanssa. Libby ajautuu vasten tahtoaan selvittelemään 24 vuoden takaisia tapahtumia, jolloin hän oli vasta seitsemän.
Kirjan kerronta on junnaavaa. Hyvin junnaavaa, ottaen huomioon, että kirja kuvaa takaumissa yhden vuorokauden tapahtumia, jos sitäkään. Tapahtumat eivät oikeastaan lähde käyntiin ollenkaan, ja loppuratkaisunkin arvasin jo hyvissä ajoin. Hienosti Libby kuitenkin selvitti tragedian tapahtumat ja taisipa löytää elämälleenkin suunnan. Hämmennyin myös yhden keskeisen henkilön sukunimestä: Teepano. Piti miettiä pitkän aikaa, onko siinä joku sanaleikki, jota en vaan tajua. Hahmon intiaanisukuisuus johdatti tajuamaan nimen intiaanisukuiseksi. Eli ei sanaleikkiä.
Kaikesta huolimatta kelpo luettavaa, hyvää 80-luvun ajankuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti