lauantai 26. maaliskuuta 2016

Lars Pettersson: Koutokeino, kylmä kosto

En malttanut lähteä nukkumaan, ennen kuin sain tämän luettua. Olen yhä enemmän kiinnostunut pohjoisen etnisten vähemmistöjen elämästä kertovista tarinoista. Onneksi niitä on ilmestynytkin taajaan: islantilaisia, grönlantilaisia, eskimoita ja saamelaisia päähenkilöinä. Tässä Kautokeino-kirjassa seikkaillaan Norjan Lapissa, saamelaisalueella. Välillä käydään Suomen puolellakin, läpikulkumatkalla. 

Kirjassa valotetaan kattavasti saamelaisten ongelmia vähemmistökansana. Vaikka kirja kertoo Norjan saamelaisista, pätee sama Suomessakin.

Juoni oli hyvä ja kiinnostava. Päähenkilö Anna Magnussonin sukunimeä ei taidettu kirjassa mainita kertaakaan. Ruotsalaissyyttäjä on nimittäin saamelaissukua ja lähtee sukulaistensa avuksi pohjoiseen esitellen siellä itsensä aina suvun nimillä. Ei-saamelaista isää ei arvosteta edes nimen antajana.

Anna joutuu aika hurjiin seikkailuihin ja saamelaisten perinteiset tavat tulevat tutuiksi. Hieman rasistiselta tuntuu asuntojen ja astioiden likaisuuden ylenpalttinen korostaminen. Kiehtovinta on seurata Annan kasvavaa kiinnostusta hiihtäjämestaripoliisiin.

Ehdottoman kiinnostavaa luettavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti