lauantai 26. maaliskuuta 2016

M.J. McGrath: Jään muisti

Paljon on vettä virrannut siitä, kun viimeksi sain kirjan luettua. Tämän opuksen palautuspäivä lukuisten uusimisten jälkeen umpeutui keskiviikkona. Hetken mietin, palautanko enää uusimatta, mutta päätin kuitenkin lukea ja palauttaa sitten. Uusimaan en enää lähtenyt. Hanakasti en silti tarttunut melkein 400-sivuiseen, tihrustettavan pienellä präntillä painettuun pokkariin. Onneksi kuitenkin tartuin. 

Tämä kirja oli erilainen. Hyvin intensiivinen ja kiehtova, hyvin kirjoitettu, koko ajan etenevä. Päähenkilö on inuiitti Edie Kiglatuk, joka asustaa Arktiksella, Kanadan itäpuolisella jäätikköalueella. Edie on nainen, toimii opettajana ja myös metsästysretkioppaana. Kylässä tapahtuu rikoksia, joita Edie uteliaisuuksissaan vähän selvittelee. Kuulostaa kauhean tylsältä näin sanottuna. Kirja on loistavaa kuvausta erilaisesta ympäristöstä ja kulttuurista.

Arktiksella on jäätä ja kivikkoa. Siellä on kesällä valoisaa kellon ympäri (tuttua, vai mitä?) ja pakkasta lämpimät -20. Keväällä ja syksyllä mennään rapsakassa -40--50 asteen pakkasessa sen enempää valittamatta. Pukeutumiskysymyshän se vain on. Silläkin on varmaan merkityksensä, että suihkun jälkeen hiukset voidellaan paksulti rasvalla. Edie laittaa jalkaansa jäniksennahkaiset alussukat, niiden päälle pehmennetystä karibunnahasta tehdyt päällyssukat, niiden päälle goretex-sukat (yllätyittekö?) ja kengiksi kamikit, joita ei internet tunne, mutta veikkaanpaa muun vaatetuksen perusteella niiden olevan hylkeennahkatöppöset.

Ylipäätään vaatteet ja tarvekalut valmistetaan itse: veitset tehdään mursunluusta, sukat paikataan nieriänsuolilangalla jne.

Entä ruoka sitten! Tulin siihen johtopäätökseen, että ainaisessa pakkasessa on aivan sama, mitä syö, kunhan syö. Teen sekaan sulatellaan hylkeenrasvaa. Herkkua on lämmin hylkeenverikeitto. Ollessaan kalassa Edie syö tuttavansa kanssa kalat rannalla. Nopsa perkaaminen ja sitten nieriää raakana suuhun. Pää rouskutellaan erityisen tarkoin ja herkkupalat, silmät, imaistaan suuhun. Muutenkin ruoka koostuu paikallisista saaliista: karibua, mursua, hyljettä, jänistä. Mädätetty mursunliha pitää nälän kauan loitolla.

Ajalla ei ole mitään merkitystä: eivät inuiitit käytä kelloa. Puolet vuodesta on valoisaa kellon ympäri, puolet yönpimeää. Ajetaan jonnekin kolme tuntia koiravaljakolla (koiravaljakko kulkee, kun pakkasta on niin paljon, että muut menopelit hyytyvät), sitten rakennetaan iglua toiset kolme tuntia. Sitten levätään.

Suosittelen lämpimästi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti