Mielensäpahoittaja-kirjojen suurin vika on se, että ne loppuvat aina liian nopeasti. Viimeisimmässä ollaan aika haikeissa tunnelmissa, vanhuus tulee jo mielensäpahoittajallekin. Paljon oli taas viisaita oivalluksia Sysi-Suomen sanailijalla. Mielensäpahoittaja muisteli elettyjä aikoja ja kertoili niistä valittuja paloja. Lukijakin melkein liikuttui pari kertaa.
Mielensäpahoittaja on jotenkin niin kovin todellisen tuntuinen hahmo. Monien kirjojen päähenkilöt jäävät etäisiksi eikä heistä oikein saa otetta. Mielensäpahoittaja tulee sitäkin tutummaksi, koska hän ajattelee niin usein ääneen.
Kirjan lopussa oli pakko pariin kertaan hörähtää ääneen. Sitäkin useammin oli varmaan tyhmä virnistys naamalla.
Mun on kyllä pakko hankkia mielensäpahoittajat omaksi. Ne on niin <3.
Tolkulla pärjää ja tavallinen riittää. Kyllä se niin on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti