Fossumin kirjoissa näkyy joku hokema toistuvan aiemmassa kirjassa ja tulevan sitten seuraavan kirjan nimeksi (ken sutta pelkää, piru valoa kantaa).
Tykkään ehkä enemmän kirjoista, missä alussa tapahtuu jotakin ja loppukirja etsitään syyllisiä ja ratkaistaan rikosta. Fossum ja Frimansson ovat kertojia, jotka kuorivat henkilöidensä hulluutta auki kerros kerrokselta kuin sipulia, ja kirjan lopussa selviää, mitä nämä hullut ovat tällä kertaa tehneet. Hulluus vaan sakenee loppua kohti.
Taas jäi yksi henkilö kadoksiin, eiköhän se seuraavassa kirjassa löytyne.
Huomaatteko, en ole psykologisten trillerien ystävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti