Voi tätä latteuden määrää. Ensinnäkin kirja on kirjoitettu todella ärsyttävällä tavalla, mukaillen näytelmäkäsikirjoitusta. Se tekee lukemisesta töksähtelevää. Kirjassa lainataan uskomattoman paljon ranskalaisen, 1800-luvulla eläneen runoilijan Charles Baudelairen runokokoelmaa
Pahan kukat (
Les Fleurs du Mal). Se ei paranna kirjaa lainkaan, vaan tekee siitä sangen elähtäneen. Arvostan enemmän kirjailijan taitoa tuottaa omaa tekstiä kuin lainata toisen sanoja. Itse asiassa tämä
Usko minua on uudelleenkirjoitettu Delaneyn nuoruudentuotos, jonka hän sai nyt julkaistuksi saatuaan menestystä aiemmalla romaanillaan
Edellinen asukas, joka ei mielestäni myöskään ollut kovin kummoinen.
Usko minua -kirjan henkilöt jäävät kovin ohuiksi, koska he hengittävät ja elävät vain Baudelairen runojen kautta. Toki heidän ajatuksiinsa ei voi siksikään päästää lukijaa, että juoni paljastuisi muuten ennen aikojaan. En muista aikoihin tavanneeni näin hengettömiä päähenkilöitä.
Kirjan loppuratkaisun on tarkoitus varmaan olla todella yllättävä, mitä se ei ole. Tässä kirjassa ei ollut oikeastaan mitään onnistunutta. Sen lukeminenkin kesti kovin kauan, koska se oli niin töksähtelevä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti